Näin taas lievästi omituisia unia koko yön. Ei mitään mieleenpainuvaa, onneksi, paitsi kotkan näin yhdessä. #
Nousin 7.20. Ei väsyttänyt juurikaan. #
Kävelin salille. Tein vatsalihakset, pohkeet ja takareidet, ja lopuksi 40 minuuttia lihashuoltoa. Porukkaa oli viimeviikkoista enemmän. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Join 4 kupillista kahvia. Vastailin gallupeihin. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni +15, palatessani lähemmäs +18 °, puolipilvistä, loppua kohden enimmäkseen pilvistä, kova tuuli länsilounaasta. #
Heti molokilta lähtiessäni oli kulman takana joku pieni täpläperhonen siinä kadulla. Punertava, pyöreät siivenkärjet, mutta niin odottamatta ilmaantui, että melkein päälle ajoin, enkä nähnyt kuin ihan vilaukselta. Muistutti lähinnä kääpiökokoista neitoperhosta. #
Herukan ja lantun kuvasin Hönttämäessä, ja Heikinharjun ylemmällä suoralla oli runsaasti loistokultasiipiä, mutta sen jälkeen ei juuri paljon mitään, vain jokunen keisarinviitta. Tuuli taas niin, että kasvitkin ihan vänkkyröinä maata niistivät. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen ja panin kesäkurpitsarisoton paistumaan. #
Perkasin kuvat. Ei julkaistavaa, eikä muutenkaan kummoisia yhtään. #
Viimeistelin tämän. Lähetin saavutettavuuspalautetta PPSHP:n sivustosta. #
Garmin ilmoitteli sykeanturin pariston olevan lopuillaan, joten vaihdoin sen (pariston) nyt. Eilen vaihdoin taskulampun paristot. #
Muokkaukset #
2021-07-19 19.54.54 | 2021-07-19 21.14.22 # |
---|---|
Muuttumaton: Viimeistelin tämän. Lähetin <a href="https://mummila.net/kommentit/2021/07/19/linkit-valikko-ja-karttalinkit/">saavutettavuuspalautetta PPSHP:n sivustosta</a>. | Muuttumaton: Viimeistelin tämän. Lähetin <a href="https://mummila.net/kommentit/2021/07/19/linkit-valikko-ja-karttalinkit/">saavutettavuuspalautetta PPSHP:n sivustosta</a>. |
Lisätty: Garmin ilmoitteli sykeanturin pariston olevan lopuillaan, joten vaihdoin sen (pariston) nyt. Eilen vaihdoin <a href="https://marginaa.li/2018/03/14/2018-03-14-assistive-context-aware-toolkit/#post25745-p9-p01w127i30f5tmrxtjvnbhnve">taskulampun</a> paristot. |
Viihdekulutus #
- This Is Actually Happening 106: What if you had to fight to be yourself?
- Karpo
- Anjunadeep: Simon Doty - Extended Live DJ set from Toronto
- Continuous Delivery: DRY Software Patterns & Microservices
- wildearth: WildEarth Live Safari Drive
- RiffTrax: Breaker! Breaker!
- RiffTrax: Starship Invasions