Nousin 8.12. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Jumppasin olkapäät, söin aamupuuron, ja sitten paistoin porkkanapapukalan. Pötköttelin, luin päivityksiä. #

Hoitelin silppuhommia. #

Kävin Ouluhallilla pistättämässä toisen rokoteannoksen. Ensimmäisen yhteydessä varoittelivat varautumaan tämän jälkimmäisen yhteydessä lievään sairasteluun, mutta nyt tällä kertaa mistään sellaisesta ei ollut puhetta. Muutoin kyllä ihan sujuvasti meni. Olisi tämä hoitaja antanut valita kädenkin, mutta otin kumminkin tuohon samaan vasempaan. #

Linja-autolla kävin, kun vettä sateli ulkona. #

Kotiin palattuani söin päivällisen. Join 3,5 kupillista kahvia. Säädin Wireguardia ja päivitin muita palveluita. #

Viihdekulutus #