Eilisiltana sänkyyn mentyäni alkoi palella melkein kuin kuumeessa, mutta kun sitten vedin paidan päälle, tulikin heti taas hiki, ja paita piti riisua saman tien pois. Aamuyöstä sitten peittokin piti taas vaihtaa pelkkään pussilakanaan, kun oli niin kuuma. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko tuuli, lähtiessäni +6, palatessani jo +11 °. #
Sirkat alkoivat sirittää ja sudenkorennot lennellä Heikinharjuun tullessani, ja heti sen jälkeen jo ensimmäiset amiraalitkin taas lensivät. Suruvaippoja vähän myöhemmin, ja yksi herukkakin taas, vähän ennen vastavalosuoraa. #
Kaupungissa oli rutkasti perhosia (amiraaleja, suruvaippoja ja lanttuja), joskin Jääsalontien jälkeen pitkä paussi, ja seuraava (amiraali) sitten vasta reitin eteläkärjessä, melkein 10 kilometrin päässä. #
Liikuntamaan kohdalla harmaa pikkuperhonen, mutta lensi päinvastaiseen suuntaan kuin minä, ja niin kauas ja pysähtymättä, etten lähtenyt jahtaamaan, joten jäi tunnistamatta. #
Kalimenojan mutkalla ajelin erityishitaasti, että eikö nyt edes yhtä mittaria, mutta ei. Yksi lanttu kylläkin oli, ja sitten vesiperhonen, vällysirvikkääksi veikkaan. En kovin hyviä kuvia saanut, kun vastavalon puolelle satuin, ja pakeni, kun yritin hivuttautua myötävalon puolelle. #
Auranmajan vastavalosuoralla iso kyy. Vastaan tuli naispari siinä kohtaa, eivätkä uskaltaneet käärmeestä ohi mennä, vaan lähtivät pakittelemaan. #
Nälkäheikotus iski alkumatkan sijasta nyt vasta puolentoista tunnin kohdalla, ja vaikka meni ohikin taas, niin jalkojen tehokapasiteetti romahti niin, että ylämäet piti sen jälkeen veivata pikkuvaihteella, jotta laille selviydyin. #
Kotiin palattuani panin pyykit pyörimään, kävin suihkussa, ja sitten söin riisipuuron. Venytin pohkeet. Pötköttelin, luin päivityksiä, täyttelin nonogrammeja. Ripustin pyykit. #