Nousin 5.27. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Vakiopyörä oli taas sammuksissa ja latautumattomana, mutta johtoa renklaamalla sain sen onneksi latautumaan ja käynnistymään. #

Poljin 20 minuutin keskitehoennätyksen, 211 W. FTP oli watteina 227, eli paljon vähemmän kuin keväinen ennätys, mutta W/kg:na sama 2,81 kuin se, koska massaa on nyt kesän jäljiltä vähemmän kuin keväällä oli. #

Kävelin kotiin. Panin hikipyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Keitin tattaririisiä ja sitten söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivityksiä. #

Koodasin. Ripustin pyykit. Söin tattarileipiä. Join 3,5 kupillista kahvia. #

Kun ei kauppareissuja pyörällä tunnu kävelylenkit aloitettuani kertyvän, ja ensi viikko näyttää ennusteessa sateiselta, niin kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen saadakseni sen kahdeksan tonnia täyteen. Palatessani kävin Limingantullin Prismassa. #

+8, heikko tuuli. Alussa pilvistä, mutta kuntoradan alussa ja sitten uudestaan Hiukkavaaraan tullessani alkoi aurinko paistaa niin kirkkaasti ja lämpimästi, että melkein odotin näkeväni taas päiväperhosia. #

Ei kuitenkaan. Yksi vaaleanruskea mittari heti frisbeegolfradan reunalla, toinen sitäkin vaaleampi ja pienempi raviradan kohdalla, mutta lentäviä molemmat. Istuvia en löytänyt, vaikka niin tiukasti syynäsin, että huomasin vielä Prismassa sisälläkin etsiväni perhosia seiniltä. #

Ennen kuin Pukseritien muuntajan seinältä, jossa olikin sitten mittareita kolmin kappalein. Iphone alitti taas itsensä, sain vain toinen toistaan paskempia kuvia. Olihan siinä aika vähävaloiset olosuhteetkin taas, mutta ei nyt mikään iltahämärä edes vielä. #

Kotiin palattuani panin neljänkympin pyykit pyörimään, kävin suihkussa ja sitten söin riisipuuron. Ripustin pyykit. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #