Nousin 6.44. Väsytti aika paljon. #
Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. #
Kävelin kotiin. Kourallinen lanttuperhosia, pari neitoperhosta, yksi nokkosperhonen, yksi amiraali. #
Söin päivällisen. Kirjoittelin tätä. Join termarillisen kahvia. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Kohtalainen lounaistuuli, enimmäkseen selkeää, palatessani kotiennusteessa Syntax error. #
Loppupään ennusteessa olleen ukkoskuuron takia jätin kameran kotiin, eikäpä siellä mitään uutta kuvattavaa enää olekaan. Lanttuperhosten lisäksi (kovan vauhdin takia) lähinnä vain tiellä viipyileviä suruvaippoja: laskin 12 yksilöä tallilta Talvikankaalle, ja Valkiaisjärventien itäpuolella vielä 4 lisää. Ja yksi kesäkarttaperhonen viimein Kalimenojan mutkallakin, joka on niiden kevätpolven vahvimpia alueita, ja josta toukatkin olen molemmilla kerroilla löytänyt. #
Ohdakeperhosta en nähnyt eilen enkä tänään. #
Palatessani kävin (parin jääkaappituotteen takia lähi-)Prismassa. Kerrankin onnistuin reitin sovittelussa niin, että pääsin vakiolenkin kilometrilukemaan, ei yli eikä ali. #
Kotiin palatessani ukkossolu jo muotoutui taivaalla. #
Kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Viimeistelin tämän. Jatkoin Ubuntun päivityksessä särkyneitten systeemien korjaamista. #
Muokkaukset #
2022-08-16 20.02.46 | 2022-08-17 19.32.22 # |
---|---|
Muuttumaton: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Kohtalainen lounaistuuli, enimmäkseen selkeää, palatessani kotiennusteessa Syntax error. | Muuttumaton: Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Kohtalainen lounaistuuli, enimmäkseen selkeää, palatessani kotiennusteessa Syntax error. |
Poistettu: Loppupään ennusteessa olleen ukkoskuuron takia jätin kameran kotiin, eikäpä siellä mitään uutta kuvattavaa enää olekaan. Lanttuperhosten lisäksi (kovan vauhdin takia) lähinnä vain tiellä viipyileviä suruvaippoja: laskin 12 yksilöä tallilta Talvikankaalle, ja Valkiaisjärventien itäpuolella vielä 4 lisää. Ja yksi kesäkarttaperhonen viimein Kalimenojan mutkallakin, joka on niiden kevätpolven vahvimpia alueita, ja josta toukatkin olen molemmilla | Lisätty: Loppupään ennusteessa olleen ukkoskuuron takia jätin kameran kotiin, eikäpä siellä mitään uutta kuvattavaa enää olekaan. Lanttuperhosten lisäksi (kovan vauhdin takia) lähinnä vain tiellä viipyileviä suruvaippoja: laskin 12 yksilöä tallilta Talvikankaalle, ja Valkiaisjärventien itäpuolella vielä 4 lisää. Ja yksi kesäkarttaperhonen viimein Kalimenojan mutkallakin, joka on niiden kevätpolven vahvimpia alueita, ja josta toukatkin olen molemmilla kerroilla löytänyt. |
Muuttumaton: Ohdakeperhosta en nähnyt eilen enkä tänään. | Muuttumaton: Ohdakeperhosta en nähnyt eilen enkä tänään. |