Nousin 8.04. Ei väsyttänyt, mutta olisi nukuttanut vieläkin. #

Paistoin porkkanatikut ja kasvispiirakan. #

Söin päivällisen kvinoan kanssa. Join termarillisen kahvia. Hoitelin silppuhommia. #

Näin Twitterissä Anttilan kuvaston, ja sain välittömästi nenääni sen niiden musteesta ja ohkaisesta paperista tulleen hajun. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +20 °, kohtalainen etelätuuli hyppäsi heikoksi luoteiseksi. Alkupuoli puolipilvistä, Kiulukankaalta alkasen selkeni, ja loppupuoli lähes pilvetöntä. #

Perhosissa vain sen verran vaihtelua eilisestä kuin mitä reittien ja säiden erojen ja eri kiertosuunnan perusteella voisi olettaakin. Eilen näin herukkaperhosia, tänään en. Tänään näin taas ohdakeperhosen, eilen en. Viimeinen amiraali taas tuossa pyörävaraston seinällä. #

Kusipaikansuoraa edeltävässä mutkassa varmaan kymmenpäinen pyyparvi. #

Härkäpään toukka Heikinharjussa. Toukkien määrä ollut paljon viimekesäistä vähäisempi, mutta tämä oli isohangokkaan ohella jo toinen kokonaan uusi, että sikäli hyvin. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakkaa. #

Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

Fri Aug 26 18:55:47 2022 Sat Aug 27 16:16:07 2022 #
Muuttumaton: Perhosissa vain sen verran vaihtelua eilisestä kuin mitä reittien ja säiden erojen ja eri kiertosuunnan perusteella voisi olettaakin. Eilen näin herukkaperhosia, tänään en. Tänään näin taas ohdakeperhosen, eilen en. Viimeinen amiraali taas tuossa pyörävaraston seinällä.Muuttumaton: Perhosissa vain sen verran vaihtelua eilisestä kuin mitä reittien ja säiden erojen ja eri kiertosuunnan perusteella voisi olettaakin. Eilen näin herukkaperhosia, tänään en. Tänään näin taas ohdakeperhosen, eilen en. Viimeinen amiraali taas tuossa pyörävaraston seinällä.
Lisätty: Kusipaikansuoraa edeltävässä mutkassa varmaan kymmenpäinen pyyparvi.
Muuttumaton: Härkäpään toukka Heikinharjussa. Toukkien määrä ollut paljon viimekesäistä vähäisempi, mutta tämä oli isohangokkaan ohella jo toinen kokonaan uusi, että sikäli hyvin.Muuttumaton: Härkäpään toukka Heikinharjussa. Toukkien määrä ollut paljon viimekesäistä vähäisempi, mutta tämä oli isohangokkaan ohella jo toinen kokonaan uusi, että sikäli hyvin.

Viihdekulutus #