Näin paljon unia, mutten yhtään linja-auto- tai luokkaretkiunta! #

Nukuin niin pitkään kuin pystyin. Nousin 8.20. Ei väsyttänyt. #

Keitin ja pakastin riisipuuron. Paistoin porkkanatikut ja kasvispiirakan. Söin hirssipuuron. Vein jätteitä molokiin. #

Join termarillisen kahvia. Tyhjensin syötteenlukijaa. #

Ennusteessa oli taas sadetta, mutta niin oli eilenkin koko päivän, eikä satanut aamun jälkeen koko päivänä. Niinpä jätin sen nyt omaan arvoonsa ja kävin ajelulla. +12, kohtalainen itätuuli, enimmäkseen pilvistä. Myötäpäiväkierrosta yritin, mutta vähän ennen Valkiaisjärventietä alkoi sadella heikosti, joten palasin sieltä takaisin kuntoradalle ja ajoin sitä pitkin käänteiseen suuntaan. #

Noin heikko sade noin lämpimällä ilmalla ei muuten haittais, mutta märällä asvaltilla lenkkarit kastuu läpimäriksi, ja sitten ne alkavat haista, kun eivät kuivu moneen päivään. Siksi hiekkatie parempi. Eikä Talvikankaan länsipuolella ollut satanutkaan, vaan vasta tallilta alkaen taas hetkittäin hyvin heikkoa sadetta. #

Hopeatäpläsuoralla horsmakiitäjän toukka, haapaperhosmutkassa heinähukan toukka, Auranmajan suoran jälkeen kyy, sen jälkeen vielä pari siilikkään toukkaa. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani panin tattaririisin kiehumaan, kävin suihkussa, venytin pohkeet ja sitten söin päivällisen. Hengariin ripustamani trikoohousut haisivat ihan märältä koiralta. #

Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Siniritariyökkönen Metsokankaalla#

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.