Viimeisessä unessa näin (unen) yöllä ikkunasta kaksi isoa (ruskeaa) yöperhosta, ja yritin kuvata niitä, mutta minulla oli vain näppäinpuhelin, jonka kamerakin sen mukainen (resoluutio varmaan jotain tyyliin 320×240). #
En edes osannut käyttää sitä puhelimen kameraa kunnolla: en tiennyt mitä näppäintä piti painaa kuvan ottamiseksi, joten kokeilin sokkona mitä sattuu. Yksi tunnistuskelpoinen kuva oli kuitenkin ilokseni onnistunut. #
Sitten psykiatrinen sairaanhoitaja tuli hakemaan minua (ja muita) nukkumaan. Olin siis ilmeisesti osastopotilaana, anaalitopotsaso itsesiemli. #
Nousin 7.44. Olisin taas voinut nukkua vissiin vaikka koko päivän. #
Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. Porukkaa oli taas vähänlaisesti. #
Kävelin kotiin. Polvia särki mennen tullen lähtiessäni enemmän, perille tullessani vähemmän. #
Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #
Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Vastailin gallupkyselyihin. #
Kävin kävelylenkillä. Käväisin Kierrätyskeskuksessa etsimässä pyöränlukon kiinnitykseen soveltuvia osia, mutteipä siellä ollut. #
Isoja kärpässieniä Kasarmintien varrella oli, ja Raitotien varrella lyhytsiipinen. #
+5 °, kohtalainen luoteistuuli, enimmäkseen pilvistä. Polvea jomotti taas vain alkumatkasta vähän, sen jälkeen tuntui asettuvan. #
Kuuntelin 5/7 jaksoa Accusedin neloskautta. Oli taas vähän meh. Syyttömyysnäkökulma vaikuttaa heikosti perustellulta (vaikka tuomiokin kyllä vähän haiskahtaa), ja alku- ja loppuboilerit taas aika massiivisia, vaikka sisällöltään tyhjää täynnä. Vaikuttaa siinä suhteessa enemmän ja enemmän tv:n mainstream true crimelta, vaikka sitä yrittääkin tuon tuostakin tölviä. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #
Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #
Löysin sattumalta kaksi vuotta vanhan postauksen, jonka olin unohtanut julkaista. #
Viihdekulutus #
- Sean Carroll: Mindscape Ask Me Anything, Sean Carroll | September 2022
- CinemaSins: Everything Wrong With Sweeney Todd in 17 Minutes or Less
- Röyksopp: Röyksopp - Profound Mysteries II | Continuous Visual Experience
- Accused Podcast S4E1 - ‘The Crime’: The 1994 murder of Rhoda Nathan
- Accused Podcast: Elwood Jones is on death row, claims his innocence
- Accused Podcast: Police investigate Rhoda Nathan's death
- Accused Podcast S4E4 - ‘If Not Elwood, Who?’: If Elwood Jones isn’t the murderer, who is?
- Accused S4E5 - ‘The (Supposed) Confession’: Did police ignore a jailhouse confession?
- OSI74TV: OSI74TV is on the Air in front of a Live remote studio audience!!! (That's you!)
- Sakaali__: Ennätystä mä metsästän