Nousin 7.40 talviaikaa. Ei väsyttänyt. #

Keitin potut, paistoin kaalipapukanan. #

Etsiskelin lastenkirjaa netistä. #

Säädin Home Assistantia. Sain viimein tuon mittariälyrasian toimimaan sen kanssa. #

Söin piirakanlopun. Se olikin poikkeuksellisen hyvää tällä kertaa, sillä käytin siihen oman sattumanvaraisen mausteyhdistelmäni sijasta Knorrin nuudelipakkauksen maustepussukan sisällön. Sen natriumglutamaatti varmaan tuosta niin hyvän teki. #

Siinä yhden nuudelipakkauksen pussissa on niin rutkasti niitä mausteita, että se on melkein kahdenkin pakkauksen nuudeleille liikaa, joten yksi maustepussi jää aina kahden nuudelipaketin syömisestä yli. Mutta tuohon piirakalle oli siis justiin passeli. Vain oreganoa ja ruohosipulia lisäsin sen lisäksi. #

Imuroin vähän lattioita. Imurin teho käytössä vähän vajaa 1250 W, kun nimellisteho 1300 w. #

Olen ihmetellyt, että miksi Fairy haisee yhtäkkiä niin kummalliselta, mutta olinkin näköjään ostanut viimeksi pikapesu-Platinumia tavallisen sijasta. Tuon pikapesulitkun pitäisi (etiketin mukaan) toimia haaleassa vedessä tavallista paremmin, mutta enpä kyllä ole huomannut muuta eroa kuin tuon lievästi epämiellyttävän hajun. #

Miten lie paljon perus-Fairya kalliimpaakin ollut. Tätä kirjoittaessani Original S-kaupoissa 2,49 € / 500 ml, ja (selvästikin jonkun galaksiaivon nimeämä) Platinum Original 2,99 € / 500 ml; pikapesu-Platinumin hintaa en netistä löydä. #

Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Koodasin. #

Leikkasin parran ja kävin saunassa. #

Viihdekulutus #