Nousin 5.30. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävelin salille. Laitteiden kanssa oli taas melkoinen tappelu. Ensinnäkin siinä toisessa pyörässä, jolla vielä viimeksi pyöräilin, oli nyt ajotietokone buuttisilmukassa: ilmoitti ensin päivittävänsä radion ajuria (hiiiitaaaastiii), jonka muka onnistuttua käynnistyi uudestaan, mutta vain aloittaakseen sen ajuripäivityksen taas alusta. #
Kerkesin tietenkin jo toivoa tuon ajurin päivittymisen vaikuttavan siihen, ettei se ole lähettänyt niitä lukemia Garminiin, mutta mitä tyhjiä. #
Siirryin sitten siihen toiseen, jossa wattilukemat on päin hevonpersettä, ja siinä joku 15 minuuttia veivattuani se sitten puolestaan lakkasi näyttämästä kierroksia ja watteja. Ja kun kerta luuli, ettei sillä poljeta, niin palasi paussinäyttöön, josta ei näe edes vastusta. Joku 5 minuuttia piti polkea sillä lailla sokkona, ja sitten se lopulta taas alkoi nähdä ne kierrokset. #
Puhelimessakin video ja ääni menivät lievästi epäsynkkaan, mutta onneksi vain lievästi. #
Vaikutus nyt 4,4, eli viimeviikkoista vähemmän, ja kalorikulutus sekin vähän pienempi, mutta ei kyllä paljon enempää olis taas jaloista irronnut. #
Kävelin kotiin. #
Panin hikipyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Panin kvinoan kiehumaan, venytin pohkeet. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Söin päivällisen. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. Ripustin pyykit. #
Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. #
Kävin kävelyllä, Hietasaarenkierroksen kautta Limingantullin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. #
Samsungin akku oli simahtanut kävelyn aikana, mitä on tapahtunut viime aikoina. Käynnistettyäni sen nyt paljastui mahdollisesti syy: jäi vilkuttamaan PIN-koodikyselynäyttöä. #
Kosketustunnistushäikkää, ehkä kosteudesta johtuvaa. Kuivuttuaan toimi taas normaalisti. #
Pötköttelin, luin päivityksiä. Alpo oli näköjään ollut aamulla salmeen jumahtaneena (juttu muksuluurin takana). #
Ilmoitin OSI74:lle niiden sivustolle luikertaneesta spämmistä. #
Viihdekulutus #
- Vikasietotila: Tunteet epäilyttävät internetissä
- Veritasium: What Happens If A Star Explodes Near The Earth?
- Uuden tanssimusiikin lista: Hey Boy, Hey Annabelle? | Suomen virallinen tanssilista | TOP15 | Uuden tanssimusiikin lista | Yle Areena – podcastit
- Sean Carroll's Mindscape: Gary Marcus on Artificial Intelligence and Common Sense
- Darknet Diaries: Newswires
- History of the 90s: George Michael | 27
- Darknet Diaries: Synthetic Remittance
- The Magnus Archives: MAG 67 - Burning Desire
- Skeptoid: Why the Fresno Nightcrawler Is So Popular
- PBS Space Time: Are there Undiscovered Elements Beyond The Periodic Table?
- OSI74TV: Come join our OSI-74TV Community!
- RiffTrax: Star Games