Eilisiltana iski horkkatauti salamannopeudella. Piti kertaheitolla kiskoa päälle hupparia, villapaitaa ja pipoa ja hyökätä peiton alle tärisemään. Sitten parin tunnin päästä se meni taas ohikin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ja kuuma oli vielä vaatteet tavallista vähemmäksi riisuttuanikin. #

Nenä oli vain tavanomaisen tukkoinen, ja pari kertaa yskiessäni irtosi keuhkoista selvästi jotain töhkää. Pää oli vähän kipeänä koko yön, ja nukuin aika huonosti. #

Nousin 6.34. Ei väsyttänyt, mutta yskitti vähän eilistä selvemmin. Epätavallista, että jo toinen tauti näin lyhyen ajan sisällä! Onneksi edellisen jälkeen ostin särkylääkettä varastoon, vaikkei tämä nyt ainakaan vielä tähän mennessä yhtä vaikealta ole vaikuttanut. #

Aamupuuron syötyäni pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Join puoli kannullista inkiväärikurkumaa ja puoli kannullista hunajavettä. #

Käynnistin pöytäkoneen ja päivitin virtuaalikoneita. #

Söin päivällisen kvinoan kanssa. Join termarillisen kahvia. #

Koodasin. #

Vapinahorkka iski uudestaan iltapäivällä. Jokohan tämä viimein olisi sitä kroonaa? #

Viihdekulutus #