Nousin 6.27. Ei väsyttänyt. #

Kävelin salille. Työntelin kelkkaa, pyörittelin rengasta. Vaihteeksi muiden, tyhjänpäiväisempien kevennysläpsyttelyjen jälkeen, enkä ennen niitä niin kuin tavallisesti. #

Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. #

Kävin kävelyllä ja palatessani Prismassa. #

Vein avainnipun poliisilaitokselle. Siellä piti nyt mennä turvatarkastuksen läpi. Edelliskerrasta onkin näköjään jo yli neljä vuotta, ja silloin laitos oli vielä ripoteltuna väistötiloihin. Löytötavaratiski oli pari korttelia etelämpänä, eikä sen ja ulko-oven välillä ollut mitään turvatoimia. #

Palokunta tuli Yliopistonkadulla vastaan pillit päällä. Kääntyivät PSOASin kortteliin#

+0,5 °, enimmäkseen selkeää, kohtalainen länsituuli. Pajut kissoilla#

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kirjoittelin tätä. Hoitelin silppuhommia. #

Seurasin Twitch-draamaa: striimaaja oli lähtenyt juomaan vettä (”BRB”) ja jäänyt sille tielleen kaksi päivää sitten. Juuri kun saavuin kanavalle, oli tuo Redditiinkin postannut, huolestunut moderaattori viimein löytänyt tämän kadonneen. Muuta ei yleisölle paljastettu kuin että elossa, ja ”unfortunate circumstances”. #

Viihdekulutus #