Nousin 6.00. Väsytti vähäsen. #
Kävelin salille. Mikroperhonen Topeliuksenpuiston kohdalla, ja laskeutuikin peräti kuvattavaksi, mutta Iphone paskoi tarkennuksen. #
Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, vatsalihakset, ja lopuksi puolisen tuntia lihashuoltoa. #
Kävelin kotiin. Söin riisipuuron. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Suunnilleen sama keli kuin eilen, mutta aivan lopussa pilvistyi hieman, ja tuuli oli taas vähän kylmempi. #
Mittareita löytyi! Ensimmäinen metsämittarikin, liikuntamaan edustalta (Sallassa eilen). #
Tavanomaiset lajit suunnilleen samat kuin eilen, mutta sitruunaperhosen tilalla herukkaperhosia. Suruvaippoja tänään peräti neljä. #
Kokeilin vasiten vihernopsasiiven yläpintaa kuvata, tämän parempaa ei tullut. Kirkkaanpunainen kuoriainen jäi paikan päällä hoksimatta, sen olisin kyllä kuvannut muuten. #
Auroraojalla sudenkorento. Yhden mahdollisen näin kyllä jo joskus viime viikolla Piispanletonpuistossa, mutta se katosi saman tien. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Taistelin LG:n paskanäytön kanssa. #
Perkasin ja latasin kuvat. #
Kirjoittelin tämän. #
Ritariperhonen Siilinjärvellä. #
Muokkaukset #
2023-05-30 18.58.57 | 2023-05-30 20.06.07 # |
---|---|
Muuttumaton: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/164654824">Auroraojalla sudenkorento</a>. Yhden mahdollisen näin kyllä jo joskus viime viikolla Piispanletonpuistossa, mutta se katosi saman tien. | Muuttumaton: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/164654824">Auroraojalla sudenkorento</a>. Yhden mahdollisen näin kyllä jo joskus viime viikolla Piispanletonpuistossa, mutta se katosi saman tien. |
Lisätty: Palatessani kävin Prismassa. | |
Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. | Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. |