Näin unta, että yritin ratkaista Olof Palmen murhatapausta. Varmaa vastausta en löytänyt, mutta jotain epäilyttäviä äärioikeistotyyppejä seurasin jonkin aikaa. Ainakin sen sain selville, että Ruotsin poliisi oli sössinyt tapauksen tutkinnan aivan kuin amerikkalaiset kollegansa ruukaavat. #

Nousin 6.14. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Tein selänojennuksia, reidenkoukisteluita, vaakaprässiä ja pohkeet. #

Kävelin kotiin. Söin piirakanlopun. #

Pötköttelin, luin päivityksiä. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni (paikallisennusteessa) +8, palatessani (sääasemassa) +12 °. Enimmäkseen selkeää. Yhtä kova länsituuli kuin toissa päivänä, muttei läheskään yhtä viileän tuntuinen. #

Aika paljon oli perhosia! Pieridae varsinkin, eli lanttuja, Leptideaa, ja aurorakoiraita (Pirttilammentien varrellakin taas, mutta nyt tavanomaisempi meno päällä). #

Neitoperhosia, karttaperhosia ja suruvaippoja kahdet, nokkosperhosia ja sitruunaperhosia yhdet. Vihernopsasiivet olivat vähän vähentyneet, ja jäljella olevat monet jo aika ruosteisia. #

Paatsamasinisiivistä sain yhtäkkiä ensimmäiset yläpintakuvat ikinä, sekä koiraasta että naaraasta. Ja kaupan päälle vielä pariutumisenkin#

Vihernopsasiivistäkin kyllä pitäisi pariutumiskuva saada. Kuvittelisin, ettei olisi kovin vaikeaakaan, kunhan pysähtyisin yhteen paikkaan tarpeeksi pitkäksi aikaa syynäämään. No, se kyllä on aika vaikeaa. #

Yläpintakuvat (vihernopsasiivestä) ne vasta jotain olisivatkin, mutta niistä en uskalla edes haaveilla. #

Hämähäkintappajan ja sinitoukohärän kuvasin Valkiaisjärventien itäpuolen lenkillä. Jälkimmäinen oli naaras, viimevuotinen koiras. #

Kaksi (korpi?)kiitäjäisen raatoa oli sadan metrin välein vähän ennen Kiulukangasta, yliajon tai päälleastumisen uhreja. #

Sisiliskon nahka vähän ennen Talvikangasta. En saanut selvää, että oliko sekin mitä yliajon uhrista oli jäljellä, vai oliko lisko vain luopunut vanhasta takistaan. #

Palatessani kävin Prismassa. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Kuorin, siivutin, keitin ja pakastin 2 kg porkkanoita. #

Perkasin ja latasin kuvat. #

Söin hirssipuuron. #

Kirjoittelin tämän. #

Muokkaukset #

Tue May 30 17:24:23 2023 Thu Jun 1 13:53:24 2023 #
Muuttumaton: Pötköttelin, luin päivityksiä.Muuttumaton: Pötköttelin, luin päivityksiä.
Poistettu: Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni (paikallisennusteessa) +8, palatessani (sääasemassa) +12&nbps;°. Enimmäkseen selkeää. Yhtä kova länsituuli kuin toissa päivänä, muttei läheskään yhtä viileän tuntuinen. Lisätty: Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni (paikallisennusteessa) +8, palatessani (sääasemassa) +12 °. Enimmäkseen selkeää. Yhtä kova länsituuli kuin toissa päivänä, muttei läheskään yhtä viileän tuntuinen.
Muuttumaton: Aika paljon oli perhosia! Pieridae varsinkin, eli lanttuja, Leptideaa, ja aurorakoiraita (Pirttilammentien varrellakin taas, mutta nyt tavanomaisempi meno päällä).Muuttumaton: Aika paljon oli perhosia! Pieridae varsinkin, eli lanttuja, Leptideaa, ja aurorakoiraita (Pirttilammentien varrellakin taas, mutta nyt tavanomaisempi meno päällä).
Mon May 29 20:07:59 2023 Tue May 30 17:24:23 2023 #
Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen.Muuttumaton: Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin päivällisen.
Lisätty: Kuorin, siivutin, keitin ja pakastin 2 kg porkkanoita.
Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat.Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat.

Viihdekulutus #