Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Sain paremman tilaisuuden alkuviikon mikron kanssa, kun se laskeutui nyt niin, ettei tarvinnut kurotella, joten sain täpättyä Iphonella manuaalisen tarkennuksen. Niin pieni kuitenkin, ettei siitä tunnistamaan pysty. Niittyaamukääriäinen? #
Poljin 4,9 -sisäpyöräilyn. Tehot 191/515 km, sykkeet 147/164 km, kierrokset 84/116 km. #
Kävelin kotiin. Tervahovintien viereltä oli raivattu pusikkoa. #
Panin hikipyykit pyörimään ja kävin suihkussa. #
Söin hirssipuuron. Vein jätteitä molokiin. Ripustin pyykit. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Sääaseman mukaan +12 °, heikko länsituuli, puolipilvistä (metsässä enimmäkseen pilvistä). #
Luontokoululta alkaen jokunen kankea paatsamasinisiipi, vihernopsasiipiä sitäkin vähemmän. Vasta Iinatissa alkoi taas lennellä Pieridae. Muutamia jahtasin siinä toivossa, että auroranaaraaksi osoittautuisi edes joku, mutta Leptideaa olivat kaikki. #
Esikon kuvasin Kuusamontien alituksen jälkeen, ja siinä olisi näköjään ollut pariakin eri kuoriaislajia, mutta enhän minä niitä siellä paikan päällä nähnyt. #
Palatessani kävin Limingantullin apteekissa ja Prismassa. #
Ostin kaksi Finlaysonin tyynyliinaa (viiden vuoden takuulla), kun pari entistä on rispaantunut, ja S-kortilla -15 %. #
Hietasaaressa ihmettelin, kun lampaiden juomatankki on sinne asennettu jo jokunen päivä sitten muistaakseni, mutta lampaita en ole nähnyt. Mutta niitä kipattiinkin juuri tänään siellä tulipaikan kohdalla rekasta aitaukseen. #
Kotiin palattuani panin tattaririisin kiehumaan ja kävin suihkussa. Panin tyynyliinat pikapesuun ja tyhjensin pyykkitelinettä. #
Ripustin tyynyliinat. Panin loput neljänkympin pyykit pyörimään. #
Söin päivällisen. #
Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Ripustin pyykit. #
Kirjoittelin tämän. #
Lueskelin amiraalitutkimusta. Opin ainakin, että jotkin sudenkorennot saalistavat myös perhosia.
https://www.finlayson.fi\/blogs\/finlayson\/5-vuoden-takuu","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20250905164454\/https:\/\/https://www.finlayson.fi\/blogs\/finlayson\/5-vuoden-takuu","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-08 09:25:37","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-08 09:25:37","http_code":200},"process":"done"},{"id":2628,"href":"https:\/\/https://www.prisma.fi\/suosittelemme\/asiakasomistajapaivat","archived_href":"http:\/\/web-wp.archive.org\/web\/20260118031944\/https:\/\/https://www.prisma.fi\/suosittelemme\/asiakasomistajapaivat","redirect_href":"","checks":[{"date":"2026-02-08 09:25:40","http_code":200}],"broken":false,"last_checked":{"date":"2026-02-08 09:25:40","http_code":200},"process":"done"},{"id":2629,"href":"https:\/\/https://www.openstreetmap.org\/?mlat=65.02078\u0026mlon=25.41441#map=17\/65.02078\/25.41441","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"},{"id":2630,"href":"https:\/\/journal.fi\/luonnontutkija\/article\/view\/116970\/69327","archived_href":"","redirect_href":"","checks":[],"broken":false,"last_checked":null,"process":"done"}]"> #