Nousin 5.00. Väsytti aika paljon. #

Olohuoneen ikkunassa pienehkö mittari#

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. #

Lähtiessäni +16 °, ja koska ennuste ei taaskaan pitänyt paikkaansa siltä osin, että väitti selkeäksi, vaikka oli umpipilvistä, puin varmuuden vuoksi takin päälle. Se piti kuitenkin pysähtyä riisumaan jo Hietasaaressa, kun alkoi olla niin nahkeaa. Selkeni enimmäkseen selkeäksi, sitten puolivälin jälkeen pilvistyi puolipilviseksi. #

Huhtakalliontiellä ensimmäinen tesmaperhonen, ja sitten nokimittareita vaikka kuinka paljon! Valo ei vain ollut niille kovin edullinen. #

Siili löytyi, viimein. #

Metelinpuiston/Pirttilammenpuiston rajalla ensimmäinen angervohopeatäplä. Olipa aikaisin (päivästä) liikkellä! Arahko oli, en saanut hyviä kuvia. #

Hopeatäpliä ylipäänsä oli paljon, ja yritin kuvatakin niitä paljon, mutta tuntui, etten saanut alapintakuvia mistään sellaisista, joiden siivissä en nähnyt tyvitäpliä. Mutta nyt noita kuvia katsellessa näyttääkin siltä, että tyvitäplät siellä oli kaikilla. #

Näyttävät olevan niittyhopeatäpliä melkein kaikki. Ennen ruukas olla toiste päin nämät, eli pursuja kaikki, ja niityt oli hakusessa. #

Sääskiä oli jonkin verran, ja paarmoja. #

Mustatäplähiipijän naaraita oli nyt. #

Auranmajan jälkeen päätin, että pysähdyn enää vain jos sattuu kyy taikka Vanessa eteen. Niin eiköhän sitten hopeatäpläsuoralla amiraali! Muutamia on tässä viikolla etelästä ilmoiteltu, Kuopion korkeudelle saakka. #

Oikaisin tallilta suoraan Prismaan, kun olin madellut niin hitaasti, että jo siihen mennessä oli kulunut enemmän aikaa kuin täydellä kierroksella normaalisti. Kellostakin oli akku loppumassa, ja sykeanturista, ja kamerasta. #

Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Kellon vielä latautuessa kirjoittelin tätä ja aloittelin kuvien perkuuta. #

Kävin ajelemassa toisen vastapäiväkierroksen. En pysähdellyt nyt alussa muuta kuin ritariperhosen takia Nuottasaarenkadulla. #

Hiukkavaarassa kivitaskukoiras. Näin sen aamulla pientareella, ja iltapäivällä siinä lähellä katulampun päällä naksuttelemassa. #

Valkiaisjärventielle oli ilmaantunut iso kyyn raato. Raaputtelin sen oksalla tiestä irti ja nostin pientareelle (huonoon valoon) kuvaamista varten, kun siinä tiellä tuntui olevan jatkuvasti liikennettä. #

Kiersin Valkiaisjärventien itäpuolen lenkin nyt kahteen kertaan, niin sain aamulta vajaaksi jääneet kilometrit täyteen. #

Pari elävääkin kyytä löytyi taas, ja sammakko. Kuolleita sammakoita oli aiemmin viikolla pari: yksi poikanen suosuosuoralla, ja aikuinen vähän ennen Heikinharjua. #

Jylkynkankaan linjalla missasin orvokkihopeatäplän. Se olisi kyllä istunut ihan nätisti, mutta tuo objektiivin tarkennus on niin hidas perkele, että perhoset lentelee menemään sillä aikaa. Heti sen jälkeen sama tapahtui puunrungolla istuneen heinäperhosen kanssa. #

Vähemmän kuin puolipilvistä, lähtiessäni +22, palatessani melkein +26 °, kohtalainen tuuli vähän viilensi. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. #

Perkasin ja latasin kuvat. #

Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.