Nousin 7.54. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset, olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä. #

Yläkerrassa on kuuma, ja alakerrassa lattia ja matot kupruilevat (ilman)kosteudesta. #

Kävelin kotiin. Topeliuksenpuiston laidalla sitruunaperhonen, ja keisarinviitta! Jälkimmäistä en ole ainakaan tänä kesänä siellä ennen nähnyt, enkä kyllä muista että ikinäkään. #

Kotona keitin makaronia, sitten söin päivällisen. #

Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. Sen verran veltostunut viikon tauolla vissiin, että en meinannut siitä ylös jaksaa, vaikka vasta tiistai. #

Ajelin Ritaharjuun ostamaan Motonetistä puhdistusainetiivistekanisterin. Se oli sen verran iso, että kävin tuomassa sen erikseen kotio, ja kävin vasta sitten Prismassa. #

Ei tuota (pesuainetta) nyt varmaan enää kovin monta kertaa tälle kesälle enää kerkiä käyttää, mutta onpahan valmiina ensi kesää varten sitten. Kun ollut ostoslistalla jo vaikka kuinka kauan, mutta ei vain ole tässä kerennyt. #

Tuuli oli kyllä puuskittain navakka, kuten ennustettu, mutta omituisesti ei tuntunut vastaiselta missään suunnassa, vaikka lounaasta se teoriassa puhalsi. #

Kotiin palattuani käynnistin pöytäkoneen ja hoitelin silppuhommia. #

Illalla kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #

Viihdekulutus #