Nousin 4.44. Väsytti vähäsen. #
Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Vain ohuita yläpilvisuikuroita, olematon tuuli, lähtiessäni +10 °. Sormikkaat olisi alkumatkasta olleet tarpeen, näppejä vähän paleli kynsikkäillä. Loppupuolella sitten jo taas ihan tarpeeksi lämmintä. Kotiin palatessani +15 °. #
Ainut päiväperhonen oli neitoperhonen Pikisaaren sillan kupeessa, ja ainut yöperhonen valkoinen mittari, joka lensi reiteen pahki Aalikkokankaan takana. #
Käpytikka tuntui poksuttavan melkein joka toisessa mutkassa. Jylkynkankaan linjan alamäessä pölähti tieltä melkein kymmenpäinen pyyparvi. #
Vähän ennen Iinatin radanylitystä lumikko kuolleena tiellä. Paikan päällä arvelin yliajetuksi, mutta kuvien perusteella saattaisi kyllä olla hampaanjäljetkin nuot tuossa niskan kohdalla. Ja ihmettelinkin, että miten muka polkupyörän alle olisi noin vikkelä eläin jäänyt. Niin kapea on tuo jälki, että jos on renkaan tekemä, niin ei kyllä voi olla edes mopon. #
Tielle kasvaneet oksat oli viimein raivattu. Eihän siinä mennytkään kuin kaksi kuukautta. #
Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Kohtalainen lounaistuuli, +19 °, edelleen enimmän matkaa vain ohuita pilvensuikuroita; vasta viimeisellä kympillä vähän paksumpia nousi etelästä auringon eteen. #
Pirttilammenpuiston kohdalle tullessani katoin, että onpa hassusti lepattava neitop… EI OLE NEITOPERHONEN! #
Hyppäsin satulasta ja rukoilin että istuistuistuistuistu… ja aikansa melkein paikallaan lepatettuaan istuikin sitten siankärsämölle. Siinä sain sitä sitten aivan kaikessa rauhassa kuvata vaikka kuinka kauan: ritariyökkönen, tarkempi laji vielä selvittämättä. #
Valo ei ollut järin hyvä, ja siankärsämökin harmillisesti sille liian hentonen, niin että heilui tuulessa, ja enimmän osan ajasta roikkui tuolla lailla yläpinta melkein maata kohti. Yritin painautua aivan asvalttia vasten päästäkseni edes kohtalaisiin asemiin. #
Melkein vartin siinä sitä sihtailin, ja sitten jätin sen rauhaan. Olisi se tietysti lopulta saattanut siinä ylemmäksikin nousta, mutta ajattelin, että parempi antaa sen jatkaa touhujaan ilman häiritsevää töllistelyä. Ei se kyllä pahemmin minusta piitannut, siitäkin päätellen, että takasiipien varoitusvärinkin taitteli piiloon pian syömisen aloitettuaan. #
Vaalantien ja Poikkimaantien liikenneympyrän kohdalla päivän toinen kesälle uusi: hohtosinisiipi. Ilmeisesti toinen sukupolvi tämä (”Lämpiminä kesinä saattaa esiintyä toinen sukupolvi elo-syyskuussa”), vaikka ensimmäistä en kyllä tänä kesänä löytänyt. Itse asiassa edellisenkin havaintoni tästä olen näköjään tehnyt elokuussa, kaksi vuotta sitten. #
Kolme koirasta siinä niitä oli kaikkiaan, ja aivan tuliterän näköisiä olivat. #
Sen jälkeen ei mitään kuvattavaa sitten ollutkaan. Jokusia suruvaippoja metsässä, jokusia amiraaleja, jokusia keisarinviittoja. Nokkosperhosia taas vain yksi, ja herukkaperhosiakaan ei tainnut sen enempää olla. Neitoperhosia, neitoperhosia kaikkialla. #
Käpytikkoja ei nyt ollut juuri yhtään. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kävin suihkussa, sitten söin piirakanlopun. #
Kirjoittelin tämän. Perkasin ja latasin kuvat. #
Tunnistelin perhoset. Näköjään myös kärppä oli havaittu tänään, Sonnisaaressa. #
Muokkaukset #
2023-08-23 18.38.47 | 2023-09-22 17.52.13 # |
---|---|
Muuttumaton: Pirttilammenpuiston kohdalle tullessani katoin, että onpa hassusti lepattava neitop... EI OLE NEITOPERHONEN! | Muuttumaton: Pirttilammenpuiston kohdalle tullessani katoin, että onpa hassusti lepattava neitop... EI OLE NEITOPERHONEN! |
Poistettu: Hyppäsin satulasta ja rukoilin että istuistuistuistuistu... ja aikansa melkein paikallaan lepatettuaan istuikin sitten siankärsämölle. Siinä sain sitä sitten aivan kaikessa rauhassa kuvata vaikka kuinka kauan: ritariyökkönen, tarkempi laji vielä selvittämättä. | Lisätty: Hyppäsin satulasta ja rukoilin että istuistuistuistuistu... ja aikansa melkein paikallaan lepatettuaan istuikin sitten siankärsämölle. Siinä sain sitä sitten aivan kaikessa rauhassa kuvata vaikka kuinka kauan: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/179159734">ritariyökkönen</a>, tarkempi laji vielä selvittämättä. |
Muuttumaton: Valo ei ollut järin hyvä, ja siankärsämökin harmillisesti sille liian hentonen, niin että heilui tuulessa, ja enimmän osan ajasta roikkui tuolla lailla yläpinta melkein maata kohti. Yritin painautua aivan asvalttia vasten päästäkseni edes kohtalaisiin asemiin. | Muuttumaton: Valo ei ollut järin hyvä, ja siankärsämökin harmillisesti sille liian hentonen, niin että heilui tuulessa, ja enimmän osan ajasta roikkui tuolla lailla yläpinta melkein maata kohti. Yritin painautua aivan asvalttia vasten päästäkseni edes kohtalaisiin asemiin. |
2023-08-23 18.37.57 | 2023-08-23 18.38.47 # |
---|---|
Muuttumaton: Vähän ennen Iinatin radanylitystä lumikko kuolleena tiellä. Paikan päällä arvelin yliajetuksi, mutta kuvien perusteella saattaisi kyllä olla hampaanjäljetkin nuot tuossa niskan kohdalla. Ja ihmettelinkin, että miten muka polkupyörän alle olisi noin vikkelä eläin jäänyt. Niin kapea on tuo jälki, että jos on renkaan tekemä, niin ei kyllä voi olla edes mopon. | Muuttumaton: Vähän ennen Iinatin radanylitystä lumikko kuolleena tiellä. Paikan päällä arvelin yliajetuksi, mutta kuvien perusteella saattaisi kyllä olla hampaanjäljetkin nuot tuossa niskan kohdalla. Ja ihmettelinkin, että miten muka polkupyörän alle olisi noin vikkelä eläin jäänyt. Niin kapea on tuo jälki, että jos on renkaan tekemä, niin ei kyllä voi olla edes mopon. |
Poistettu: <a href="https://marginaa.li/2023/08/10/10-elokuuta-2023/#post45513-p9-bitfw0sn8oc3w3gbg0hx9djlq">Tielle kasvaneet oksat</a> oli viimein raivattu. Eihän siinä mennytkään kuin | Lisätty: <a href="https://marginaa.li/2023/08/10/10-elokuuta-2023/#post45513-p9-bitfw0sn8oc3w3gbg0hx9djlq">Tielle kasvaneet oksat</a> oli viimein raivattu. Eihän siinä mennytkään kuin kaksi kuukautta. |
Muuttumaton: Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. | Muuttumaton: Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. |
2023-08-19 18.52.46 | 2023-08-23 18.37.57 # |
---|---|
Muuttumaton: Vähän ennen Iinatin radanylitystä lumikko kuolleena tiellä. Paikan päällä arvelin yliajetuksi, mutta kuvien perusteella saattaisi kyllä olla hampaanjäljetkin nuot tuossa niskan kohdalla. Ja ihmettelinkin, että miten muka polkupyörän alle olisi noin vikkelä eläin jäänyt. Niin kapea on tuo jälki, että jos on renkaan tekemä, niin ei kyllä voi olla edes mopon. | Muuttumaton: Vähän ennen Iinatin radanylitystä lumikko kuolleena tiellä. Paikan päällä arvelin yliajetuksi, mutta kuvien perusteella saattaisi kyllä olla hampaanjäljetkin nuot tuossa niskan kohdalla. Ja ihmettelinkin, että miten muka polkupyörän alle olisi noin vikkelä eläin jäänyt. Niin kapea on tuo jälki, että jos on renkaan tekemä, niin ei kyllä voi olla edes mopon. |
Lisätty: <a href="https://marginaa.li/2023/08/10/10-elokuuta-2023/#post45513-p9-bitfw0sn8oc3w3gbg0hx9djlq">Tielle kasvaneet oksat</a> oli viimein raivattu. Eihän siinä mennytkään kuin viisi viikkoa. | |
Muuttumaton: Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. | Muuttumaton: Kotiin palattuani söin puolet piirakasta. Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. |
Idänritariyökköseksi veikkaan.