Nousin 4.46. Olisi nukuttanut vielä. #
Panin hirssipuuron kiehumaan. Paistoin kaalipapukanan ja keitin potut. #
Kuudelta panin kuudenkympin pyykit pyörimään. Pakastin hirssipuuron. Keitin ja söin aamupuuron. #
Ripustin pyykit. Panin neljänkympin pyykit pyörimään. #
Yritin taas ratkoa Firefoxin bugia. Se aukoo ei-maksimoidut ikkunat aina tuohon toiselle näytölle, vaikka se näyttö ei ole edes päällä. #
Ripustin loput pyykit. #
Söin salaatinlopun. Vein jätteitä molokiin. #
Koodasin. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. #
Kävin Limingantullin Prismassa ostamassa uuden vyön sykeanturille, kun entinen (toissa vuonna ostettu) alkaa murentua. #
Samanlaisen perusmallin (”Soft Strap”) ostin kuin entinenkin, vaikka Pro-mallia olis kyllä nätemmissä väreissä. Anekdoottien mukaan sen Pron kestävyys on kuitenkin vielä tätä vanhaakin heikompi. #
Vain yhden neitoperhosen näjin koko matkalla, vaikka lämmintä ja selkeää oli. #
Jatkoin koodaamista. #
Päivän kallistuessa iltaan kävin kameran kanssa käppäilemässä lumenkaatopaikantiellä asti, ja tulin ohdakeperhosen oikopolun kautta takaisin. Otin niin paljon kuvia, että niiden perkuu pitää jättää toiseen päivään. #
Kotiin palattuani leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten söin suolakurkkua ja juustoa. #
Viimeistelin tämän. #
Enpä malttanutkaan olla perkaamatta perhoskuvia, koska: ketohopeatäplä!!! #
Muokkaukset #
2023-08-20 19.52.53 | 2023-08-20 20.08.40 # |
---|---|
Muuttumaton: Päivän <em>kallistuessa</em> iltaan kävin kameran kanssa käppäilemässä lumenkaatopaikantiellä asti, ja tulin ohdakeperhosen oikopolun kautta takaisin. Otin niin paljon kuvia, että niiden perkuu pitää jättää toiseen päivään. | Muuttumaton: Päivän <em>kallistuessa</em> iltaan kävin kameran kanssa käppäilemässä lumenkaatopaikantiellä asti, ja tulin ohdakeperhosen oikopolun kautta takaisin. Otin niin paljon kuvia, että niiden perkuu pitää jättää toiseen päivään. |
Poistettu: Kotiin palattuani leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten söin suolakurkkua ja juustoa | Lisätty: Kotiin palattuani leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten söin suolakurkkua ja juustoa. |
Muuttumaton: Viimeistelin tämän. | Muuttumaton: Viimeistelin tämän. |
Lisätty: Enpä malttanutkaan olla perkaamatta perhoskuvia, koska: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/179375534">ketohopeatäplä</a>!!! |