Nousin 5.57. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille. Tein selänojennukset, reidenkoukistukset, vinoprässiä puolittain, ja pohkeet hackissa. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +19 °:een lämpeni, kohtalainen kaakkoistuuli, umpipilvistä koko matkan. Palatessani kävin Limingantullin Prismassa. #

Tikkoja oli taas aika paljon, sirkat soittivat muutamin paikoin, ja yksi sudenkorento Aalikkokankaan yläpuolella, mutta juuri muuta elävää ei sitten ollutkaan. #

Päästäisenraatoja tuntuu joka lenkillä ilmestyneen uusia, jopa kahden lenkin päivän lenkkien välillä. Niitä (tai muita pikkujyrsijöitä) näkyi kyllä aiemmin kesällä elävinäkin vilistävän, että ehkä niillä on vain tavallista vahvempi vuosi, ja nyt saalishyönteisten vähennyttyä jyvät erotellaan akanoista. #

Se ei kylläkään selitä sitä, että miksi ne tulevat sinne kuntoradalle kuolemaan. Ehkä siinä on pientaretta lämpimämpää niihin aikoihin, kun viikatemies (vai onko niillä viikatepäästäinen?) on jo lähellä. #

Sammakonraatoja on niitäkin ollut tänä kesänä aika paljon, tänäänkin taas yksi uusi. #

Ainut perhonen oli vasta Puomipolulla, pienehkö vaaleanruskea yöperhonen, ja taisi olla isot sulatkin, joten luultavasti uusi ainakin tälle kesälle, jollei kokonaan uusi. En kuitenkaan edes hidastanut, kun en halunnut hukata hyvää vauhtia, joka siinä kohtaa on päällä. Eikä noin huonossa valossa olisi kunnon kuvia saanut kuitenkaan, jos perhonen olisi edes istunut, mitä ei näyttänyt tekevän. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kirjoittelin tämän. Hoitelin silppuhommia. #

Viihdekulutus #