Näin aika paljon unia taas, mutta nyt enemmän pitkiä yksittäisiä eikä miljoonaa eriä. #

Muuta en silti muista kuin että viimeisessä yritin ohjelmoida pikkutelkkarin kanavia numerojärjestykseen (Yle 1, Yle 2, MTV3 jne.) Kurkihyppyläntiellä. Sinne alkoi kerääntyä (molempain puolten) sukulaisia, jotka olisivat halunneet katsella telkkaria, ja minua ärsytti, että järjestelyni jäisi kesken. #

(Telkkari oli anakronistisesti litteä, ja ohjelmoin sitä kaukosäätimellä. Oikeasti siellä asuessamme ei pienessä putkitelkkarissa ollut kaukosäädintä, eikä kyllä tv-kanaviakaan kuin kaksi.) #

(Edellisistä Kurkihyppylä-unien kirjaamisista on näköjään yli 10 vuotta.) #

Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. #

Keitin potut ja kananmunat ja paistoin kaalipapukanan. #

Koodasin. #

Lapioin lumet parvekkeelta ja ulko-oven edustalta. #

Kävin lähi-Prismassa. Selkeää, ”navakka” luoteistuuli, -9 °, lauhtumaan päin. #

Söin päivällisen tattaririisin kanssa. #

Sain valmiiksi skriptin, jonka pitäisi pysäyttää meneillään olevat btrfs:n kuuraamiset, sillä ne näköjään saavat valmiustilan jumiin. Tavallisesti huolehdin niistä itse, mutta eilisiltana unohdin, eikä pöytäkone sen takia päässyt syvimpään unitilaan, joten lopulta sammutin sen rumasti virtakatkaisimella. #

Onneksi vain tuo ulkoinen (varmuuskopio)asema rouskutti silloin, eikä sekään äkkipysäyksestä ollut näköjään pahoillaan: ”found 4877438152704 bytes used, no error found”. #

Kävin suihkussa. #

Siivosin ajat sitten käytöstä poistamieni lisäosien jättämiä tauluja pois tietokannasta. #

Viihdekulutus #