Näin unta, että löysin ja kuvasin erikoisen perhosen. Se oli melkein yhtä pieni kuin vihernopsasiipi, ja yläpinnan väriltäänkin kuin sinisiipinen, mutta alapinnaltaan ilmiselvästi hopeatäplä. #
Takasiipien alapinnan ulkoreunassa oli rivi isoja, mustia täpliä. Siivet olivat pitkulaiset, niin kuin kaposiivillä. En olisi muistanut sitä, mutta jälkimmäiset niputetaankin näemmä hopeatäplien kanssa taksonomisesti yhteen aurinkoperhosiksi. #
Nousin 6.00. Väsytti vähäsen. #
Silppusin salaatin. #
Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja. #
Käsittelin linkkejä. #
Koodasin. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. #
Paistoin porkkanatikut ja kasvispiirakan. #
APT1 tai mikä lie kiinalainen kolkutellut WP:n portilla viime aikoina tavallista agressiivisemmin. Pystytin nyt salasanan nollaustoiminnon eteen Cloudflaren rasti ruutuun -tehtävän. #
Bluetooth-nippelistä oli paristo loppunut, vain kuukausi vaihdon jälkeen, joten eipä siitä kyllä kovin hyväksi katkaisinratkaisuksi ole, vaikka saisinkin sen toimimaan Home Assistantin kanssa. #
Ainut tähän mennessä löytämäni napiksi tarkoitettu nappi, joka tiettävästi toimisi, maksaisi toimituskuluineen melkein 50 euroa. Sen takia soveltaisin mieluummin jotain ennestään olevaa rompetta, jos vain mahdollista. #
Garminille olisi HA-sovellus, mutta ei näköjään ole oman Forerunnerni kanssa yhteensopiva. Ja lisäksi tuo vaatisi HA:n, joka näkyy ulos (internettiin), mihin en kyllä missään tapauksessa suostu. (Vaatimus ei ole tekijän eikä HA:n syytä, vaan Garminin SDK:n asettama edellytys.) #
Leikkasin parran ja kävin suihkussa. #
Viihdekulutus #
- Alex O'Connor: Every Argument For Atheism
- Slam Radio: #SlamRadio - 573 - Inox Traxx
- Slam Radio: #SlamRadio - 574 - Arthur Robert
- Slam Radio: #SlamRadio - 575 - Isabel Soto
- Sean Carroll's Mindscape: AMA | February 2024
- Slam Radio: #SlamRadio - 576 - Slam - Hydraulix FOLD
- RiffTrax: Brainiac
- RiffTrax: Star Games