Näin paljon unia, ja jossain välissä yritin painaa kaksi viimeisintä mieleeni. Aamulla en enää muistanut niistäkään kuin toisen. #

Siinä vedin iäkkään raksamiehen kaverina jatkojohtoja Ranta-Toppilassa, mutta ne olivat (siihen tarkoitukseen) liian lyhyitä, korkeintaan kymmenmetrisiä, eikä niitä ollut yhteensäkään tarpeeksi (vain 3—4 kpl). #

Raksamies lähti kauemmas etsimään lisää roikkia, ja löysikin lopulta kunnon ison työmaakelan. #

Nousin 5.01. Ei väsyttänyt. #

Aamupuuron syötyäni pötköttelin ja täyttelin nonogrammeja. #

Katselin Tšernobyl-dokkarin jälkimmäiset kaksi osaa. Suunnittelin tabletin LineageOS-päivitystä#

Kävin sunnuntaiajelulla ja palatessani Prismassa. +2 ° parvekkeella, umpipilvistä, kohtalainen lounaistuuli. Jylkynkankaallakin oli jo enimmäkseen sulaa, kun viimeksi se oli niin jäätikköinen, että käännyin jo siitä Jylkynpolun sumpun suulta takaisin. Jylkynkankaantiellä oli vielä hankalaa polannetta, mutta sekin oli kyllä jo aurattu ja pientareet höylätty. #

Kotiin palattuani paistoin pinaattia ja söin viimeisen pizzanpalasen. #

Päivitin tabletin LineageOS 21:een. Muuten sujui reseptin mukaan, mutta yritin käyttää Odinin sijasta Heimdallia, ja siinä on joku USB-bugi, joten jouduin kuitenkin lopulta käynnistämään läppärin Windowsin ja asentamaan vbmetan ja palautusosion Odinilla. #

Lisäksi tuon tabletin hankaluuksia on käynnistysvalinnassa käytettävät näppäinyhdistelmät. Enimmäkseen pystyin kiertämään ne käyttämällä adb reboot -komentoa, mutta palautusosion asennuksen jälkeen piti buutata suoraan palautukseen, eikä adb toimi siellä asennustilassa, vaan oli pakko näppäillä: ensin virtanappi ja volume down pohjaan 7 sekunniksi, ja välittömästi ruudun pimennyttyä virtanappi ja volume up pohjaan, ja niitä piti muistaakseni sitten pitää pohjassa niin kauan että LineageOS:n palautustila käynnistyi. Ensimmäisellä yrityksellä epäonnistuin tässä, minkä jälkeen koko palautusosion asennusoperaatio piti suorittaa uudestaan. #

Panin neljänkympin pyykit pyörimään. Keitin potut ja kananmunat ja paistoin kaalipapukanan. Ripustin pyykit. #

Palauttelin tablettiin vakiosovelluksia ja niiden asetuksia. #

Kävin suihkussa. #

Ruokaa laittaessani niistin nokasta ärsyttävän sitkeän räkärimpulan, ja ilmeisesti siitä meni tasapainoaisti vähän vinksolleen. On kuin hiljakseen kallistelevan veneen kannella seisoisi. #

Viihdekulutus #