Nousin 4.55. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä. #

Tangon lepuutuspaikka on laidalla (toisin kuin mallikuvassa vaikuttaa), ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset. #

Kävin kävelyllä Raitotien suunnalla ja palatessani Prismassa. LTAS:n haastateltava oli sen verran hidas jahkailija, että kokeilin ensimmäistä kertaa nopeutettua toistoa. Muuten toimi hyvin, mutta lopussa alkoi soida kaksi eri kohtaa päällekäin. #

Saattoi kyllä olla editointimokakin. En kylläkään saa toisinnettua samaa ilmiötä nyt enää muilla laitteilla, mutta suoratoistopalveluiden ollessa kyseessä ei tiedä, onko lähdetiedostoa korjailtu. #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin pali paraa Pelsoa. #

Hoitelin silppuhommia. #

Muokkaukset #

2024-03-14 11.11.36 2024-03-14 11.13.10 #
Muuttumaton: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä.Muuttumaton: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä.
Poistettu: Tangon lepuutuspaikka on laidalla, ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää. Lisätty: Tangon lepuutuspaikka on laidalla (toisin kuin mallikuvassa vaikuttaa), ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää.
Muuttumaton: Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset.Muuttumaton: Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset.
2024-03-14 11.11.15 2024-03-14 11.11.36 #
Muuttumaton: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä.Muuttumaton: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä.
Poistettu: Tangon lepuutuspaikka on (linkkikuvan mallista poiketen) laidalla, ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää. Lisätty: Tangon lepuutuspaikka on laidalla, ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää.
Muuttumaton: Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset.Muuttumaton: Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset.
2024-03-13 19.32.00 2024-03-14 11.11.15 #
Muuttumaton: Nousin 4.55. Ei väsyttänyt kovin paljon.Muuttumaton: Nousin 4.55. Ei väsyttänyt kovin paljon.
Poistettu: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella kulmasoutulaitteella, jota en löytänyt netistä, mutta suunnilleen tämän näköinen. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä. Lisätty: Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Selkää tejin uuella Primalin kulmasoutulaitteella. Liikerata siinä oli ehkäpä paras ikinä missään, mutta harmillisesti muu ergonomia sitten aivan perseestä.
Muuttumaton: Tangon lepuutuspaikka on (linkkikuvan mallista poiketen) laidalla, ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää.Muuttumaton: Tangon lepuutuspaikka on (linkkikuvan mallista poiketen) laidalla, ja kädet pitäisi olla kuin orankilla, että sen sieltä yltäisi hyvästi nostamaan ja sinne takaisin laskemaan. Ja jalkojen paikka oli semmoinen, ettei mitään luontevaa asentoa siinä saanut. Ja korkeussäädöstä huolimatta tuntui, että tankoa nostaessa on vaarassa keikahtaa rintapatjan yli, jos kengänpohjissa pito pettää.

Viihdekulutus #