Nousin 6.30. Ei väsyttänyt. #
Paistoin porkkanatikut ja silppusin salaatin. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen, ja palatessani Prismassa. Kohtalainen luoteistuuli navakoitui pohjoiseksi, muttei ollenkaan niin hyinen kuin maanantaina. Nollan kieppeillä lähtiessäni ja palatessani, lämmin auringonpaiste. #
Uutta lunta oli satanut taas 1,5 cm kerroksen, muttei se haitannut, kun ei ollut vielä tallautunut möykyiksi. Alkumatkasta vain parempikin kuin märkä asvaltti, joka peilaa aurinkoa hankalasti alasuunnasta, johon ei lippa auta. #
Loppumatkasta sitten kyllä loskan kanssa junttaantui lokasuojiin ja takavanteeseen niin että hidasti etenemistä. #
Valoa oli rutkasti, ja kaatopaikalla nyt variksia ja naakkojakin, mutta ne olivat enimmäkseen siellä kaukana vallin takana, ja kameran tarkennusmoottorikin oli jäätyä jätkähtänyt, joten silmä- ja käsipelillä piti arpoa. #
Rotanraato sieltä löytyi. (Jollei sitten tuokin osoittaudu vesimyyräksi.) #
Kotiin palattuani panin neljänkympin pyykit pyörimään ja saunan lämpiämään. Lämmitin ja söin hampurilaiset. Kävin saunassa. #
Pesin loskat pyörästä. Melkein kaksi pöntöllistä vettä siihen meni, ja silti vieläkin tippuu jääkalikoita nyt kun se tuossa kuivuu. #
Ripustin pyykit. #
Kirjoittelin tätä. #
Muokkaukset #
2024-03-16 19.59.41 | 2024-03-17 12.53.57 # |
---|---|
Muuttumaton: Pesin loskat pyörästä. Melkein kaksi pöntöllistä vettä siihen meni, ja silti vieläkin tippuu jääkalikoita nyt kun se tuossa kuivuu. | Muuttumaton: Pesin loskat pyörästä. Melkein kaksi pöntöllistä vettä siihen meni, ja silti vieläkin tippuu jääkalikoita nyt kun se tuossa kuivuu. |
Lisätty: Ripustin pyykit. | |
Muuttumaton: Kirjoittelin tätä. | Muuttumaton: Kirjoittelin tätä. |