Näin unta, että olin Suvannon mummilassa. Toivotin hyvää yötä Seetille ja muille, jotka jäivät pirtin puolelle, ja menin itse porstuaan nukkumaan. Siellä oli ihan lämmintä, vaikka oli talvi. #
Seinällä oli kämmenen kokoinen kärpänen, ja ajattelin, että tuon kanssa nukkumisesta ei tule kyllä mitään, kun niillähän on tapana pöristä justiin silloin kun henkilö on nukahtamaisillaan. Huitaisin kärpästä vanhalla (puisella, risaisella) tennismailalla, ja ehdin kuin ehdinkin osua siihen osittain, ihme kyllä. Lentoon se nousi vielä, mutta putosi jonnekin seinän ja seinän vierellä olleen sänkyni väliin. #
Nousin 4.59. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein selkää ja rintaa. Kävelin kotiin. #
Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Kävin kävelyllä Raitotien suunnalla. Palatessani hain Kaijonharjun Tokmannilta hampunsiemenrouhetta ja kävin Prismassa. #
Enimmäkseen selkeää, navakka koillistuuli, kotiin palatessani -2,6 ° (etupihan puolella). #
Huoltomies oli käynyt avaamassa keittiön altaan viemärin tukoksen. #
Kävin suihkussa. Lämmitin nuudelit ja söin ne muupullien kanssa. #
Pötköttelin, luin päivityksiä. #
Kirjoittelin tätä. Päivitin Wordpressit 6.5:een. Surffailin netissä. Vastailin gallupkyselyihin. #
Muokkaukset #
2024-04-03 18.45.35 | 2024-04-04 15.03.55 # |
---|---|
Muuttumaton: 3. huhtikuuta 2024 | Muuttumaton: 3. huhtikuuta 2024 |
Poistettu: Näin unta, että | Lisätty: Näin unta, että olin Suvannon mummilassa. Toivotin hyvää yötä Seetille ja muille, jotka jäivät pirtin puolelle, ja menin itse porstuaan nukkumaan. Siellä oli ihan lämmintä, vaikka oli talvi. |
Muuttumaton: Seinällä oli kämmenen kokoinen kärpänen, ja ajattelin, että tuon kanssa nukkumisesta ei tule kyllä mitään, kun niillähän on tapana pöristä justiin silloin kun henkilö on nukahtamaisillaan. Huitaisin kärpästä vanhalla (puisella, risaisella) tennismailalla, ja ehdin kuin ehdinkin osua siihen osittain, ihme kyllä. Lentoon se nousi vielä, mutta putosi jonnekin seinän ja seinän vierellä olleen sänkyni väliin. | Muuttumaton: Seinällä oli kämmenen kokoinen kärpänen, ja ajattelin, että tuon kanssa nukkumisesta ei tule kyllä mitään, kun niillähän on tapana pöristä justiin silloin kun henkilö on nukahtamaisillaan. Huitaisin kärpästä vanhalla (puisella, risaisella) tennismailalla, ja ehdin kuin ehdinkin osua siihen osittain, ihme kyllä. Lentoon se nousi vielä, mutta putosi jonnekin seinän ja seinän vierellä olleen sänkyni väliin. |
Viihdekulutus #
- A Problem Squared: 078 = Spinal Taps and Star Maps
- More or Less: Behind the Stats: Are there more possible games of chess than atoms in the universe?
- Legacy.com: Who Died: March 2024 Week 4 | News
- Darknet Diaries: Rachel
- The Teacher's Pet: From The Front: Three more years for Chris Dawson
- The Cows Are Mad: 6. Stray Burger
- The Cows Are Mad: 7. Factor X
- The Cows Are Mad: 8. Reaction
- Room 5: 2. Jon
- History of the 90s: Mike Tyson | 37
- Skeptoid: Ask Me Anything, 2022 Edition
- More or Less: Behind the Stats: Remembering Daniel Kahneman
- Techmoan: Deadphones - Sony’s late lamented 9.1 Surround Sound Headphones
- Lustmord: First Reformed
- Space Master X-7
- RiffTrax: RiffTrax Live: Santa and the Ice Cream Bunny