Näin unta, että sienitutkija Ensio Itkonen oli tutkinut kerrostalon ylimmän kerroksen huoneiston, ja todennut sen asuma- ja korvauskelvottomaksi, koska siellä kasvoi jokin ihmiselle haitallinen sieni aivan valtoimenaan. Asuin itse samassa talossa, mutta pari kerrosta alempana. #

Nousin 5.10. Ei väsyttänyt kovin paljon, paitsi jalkoja. #

Kävelin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, vatsalihakset, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. Porukkaa oli edelleen vähänlaisesti. #

Kävelin kotiin. Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Pötköttelin, täyttelin nonogrammeja, luin päivityksiä ja kuuntelin sateen ropinaa. Sen piti ennusteen mukaan alkaa jo salilla ollessani, mutta alkoipahan nyt sentään lopulta kuitenkin, ettei taas vain jäänyt pelkäksi lyhyeksi kuuroksi. #

Kirjoittelin tätä. Käsittelin linkkejä. #

Koodasin. #

Join rooibos-valikoimasta puoli litraa kirahvia ja puoli litraa seepraa. #

Niittysinisiipi Välivainiolla#

Viihdekulutus #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.