Nousin 5.36. Ei väsyttänyt juurikaan. #
Kävelin salille. Tein rintaa ja selkää, selkää ja rintaa. Porukkaa oli edelleen vähän. #
Loppuvenytellessäni alkoi ulkona oikein kunnon kaatosade. Odottelin ala-aulassa vähän aikaa sen laantumista, mutta kastuin kyllä siltikin kotimatkalla, sateenvarjostakin huolimatta. #
Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Ennuste näytti poutaantuvaa ehkä vasta joskus myöhään iltapäivällä, joten päätin jättää pyörälenkin väliin. #
Kävin suihkussa. #
Kirjoittelin tätä. Käsittelin linkkejä. Vastasin pitkään kuluttajagallupkyselyyn. #
Koodasin. #
Iltapäivällä alkoi aurinko paistella, mutta vieläkin sadepilven näköisiä leijui siellä täällä, joten en rohjennut kameran kanssa lähteä edes lähimaastoon, vaan kävin vain Prismassa. #
Pari lanttuperhosta lenteli, ja yksi isohko petokärpänen istui palatessani alaovella, muttei juuri muuta nähtävää. #