Näin unta, että olin kirpparilla, jossa oli yllättävän paljon new old stock -musiikkirompetta. Esimerkiksi minidiscejä 1 €/kpl, ja sitten katselin myös jotain Ipodille aikoinaan tehtyjä kaiuttimia sillä silmällä, että saisikohan noista kamarin videoläppäriin vähän parempaa äänentoistoa kuin sen sisäisestä kaiuttimesta, joka on (valversumissa) alkanut särkeä ääntä rumasti. #
(En olisi enää muistanut tätä, mutta äsken lueskelin Mastodon-päivityksiä, ja kuinka ollakaan, siellä oli kommentti täsmälleen tästä aiheesta.) #
Nousin 5.39. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävelin salille. Tein selänojennukset, reidenkoukistukset, vaakaprässiä, pohkeet istuen, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. #
Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Lähtiessäni +18 °, palatessani +22 °, vain muutamia ohkaisia yläpilvensuikuroita, navakka etelätuuli. Ajokeliksi oikein mainio, tuohon suuntaan (kun vastatuulen sai minimoitua). #
Kameraa en ottanut, eikäpä siellä paljon kuvattavaa olisi ollutkaan, kun ei yhtään kyytäkään tänään. #
Heikinharjussa kylläkin sama lennossa punavalkoisen näköinen sirvikäs(laji), jonka perässä viime viikolla joku päivä ajelin varmaan puolisen kilometriä ennen kuin se lensi kauas ulottumattomiin. Nyt se asettui ihan kuvausetäisyydelle, mutta Iphonen tarkennus taas tavanomaiseen tapaansa päin persettä, vaikka täppäsin sen laatikon kyllä aivan hyönteisen päälle ennen kuvan ottamista. #
Lämsänjärven jäätelökioski oli viety pois jo viime viikolla, ja toinen Nallikarin kioskeista samoin. Se toinen ei ole kyllä ollut aurinkoisilla säilläkään enää auki, vaikka jostain syystä yhä siellä rannassa onkin. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani paistoin muumakkarat ja tein pottumuusin (jauhoista). Kävin suihkussa, sitten söin. #
Kirjoittelin tämän. #
Käsittelin linkkejä. #
Asensin palvelimelle dy.fin päivitysskriptin, päästäkseni eroon ddclientistä, joka meni 24.04-päivityksessä rikki kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. #
Ilmoitin Hukalle soutulaitteen rikkonaisen jalkaremmin. #