10. marraskuuta 2025: Холоос ирэхэд баярлана хө

Nousin 5.00. Väsytti aika paljon. #

Kävelin salille. Tein selänojennukset, reidenkoukistukset, vinoprässiä, pohkeet hackissa, ja lopuksi kolmisen varttia lihashuoltoa. #

Ihmeen hyvin oli jalat palautuneet viikonlopun toiminnallisesta rääkistä (keittiön kaapiston kanniskelua portaita alas ja ylös). Eikä polveenkaan sattunut yhtään, vaikka vielä aamulla tuntui siltä, että arvelin, että joutuu sen takia ehkä ainakin prässin jättämään tekemättä. #

Kävelin kotiin. Panin tattaririisin kiehumaan. #

Tyhjensin pyykkitelineet. Välikausiulkovaatteet nostin talviteloille kaappiin. #

Söin päivällisen (viimeisen satsin viimeviikkoista). #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Lähtiessäni etupihan puolella +0,7, ja +2 °:een oli lämmennyt palatessani, mutta Ilmatieteen laitoksen Kaukovainion anturi oli samoihin aikoihin mittaillut monta astetta pakkasta. #

Kommandopipo oli oikein hyvä. Huuruun silläkin kyllä linssit sai, jos alaosan nenän yli nosti, mutta onneksi se alaosa pysyy yhtä hyvin kaikissa eri asennoissa (leuan alla, suun päällä, nenän päällä). #

Kumpparit toimivat nekin oikein hyvin. Kireämmällä pakkasella tarvii kyllä paksummat välisukat, kun nyt villasukan ja alussukan välissä oli ohuehkot reikäkantaiset jalkapallosukat (joita pidän jalkapäivinä salilla). #

Toppahanskojen sisällä oli nyt villasormikkaat, mutta ne olivat liian lämpimät, ja siksi lopussa hikoilun takia märät. Mutta jos olisi hikoiluttanut ilmankin, niin parempi hikoilla ne sormikkaat märiksi kuin ne toppahanskat. #

Palatessani hain Valostoresta eilen tilaamani otsalampun (Lumonite Compass V7), ja ostin samalla sieltä vara-akun ja vaihtopannan Jannen Compassille. Vanhasta Ledlenserin lampusta hajosi paristokotelon kannen lukitus viikonloppuna, ja muutenkin se pattereiden vaihto siihen alkoi kyllästyttää. 2013 olen ostanut jonkin otsalampun, lieköhän tuo oikeasti jo noin vanha? #

Sitten hain vielä Prismasta ruokaa. #

Kotiin palattuani söin kolme vihapiirakkaa, sitten kävin suihkussa. #

Kirjoittelin tämän. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *