Näin jotain unta, jonka olin aamulla jo unohtanut, mutta muistin sen pyörälenkillä, mutta näköjään olen taas unohtanut. #
Nousin 4.12. Ei väsyttänyt! #
Kävin ajelemassa hiukan pitennetyn vastapäiväkierroksen. Heti pöljänpäässä olisi harmaahaikara lentänyt aika matalalla ohi, mutta järkkäri ei ollut (minulla) matkassa. Ja vastavalossakin se lintu oli, että tuskin kovin hyviä kuvia olisin saanut, jos edes olisin ehtinyt (vaihtaa tarkennuspisteen tarkennusalueeseen ja sitten vielä kuvatakin). Suunnilleen sama näkymä kuin jossain lahden suunnilla äskettäin kuvatuissa, mutta mustempana. #
Palatessani kävin Prismassa. #
Kotiin palattuani söin hirssipuuron, ja vasta sitten katsoin sääennusteesta, että iltapäivän aiemmin vain tunnin mittainen sateiden mahdollisuus olikin muuttunut monen tunnin sateiksi. Jos olisin tarkistanut tuon jo ennen Prismaa, niin olisin voinut jatkaa aamulenkkiä vielä vaikka sen kympin verran, mikä nyt satasesta jäi puuttumaan. #
Kirjoittelin tätä. Hoitelin silppuhommia. Tunnistelin perhosia. #
Saunoin. #
Söin päivällisen tattaririisin kanssa. #
Loppupäivän jatkoin Elitedeskin virittelyä. #