21. syyskuuta 2026

Näin unta WTC-iskujen lähellä olleesta ja siitä pahoin traumatisoituneesta tyypistä. Hän oli sitten vielä epäonnekseen saanut terapeutikseen puoskarin, joka oli suositellut synkimpien salaisuuksien kertomista julkisesti. Sen neuvon noudattamisen seurauksena tämä traumatisoitunut hahmo oli saanut niskaansa koko kansan vihat, koska hän oli kertonut olevansa pedofiili. #

(Tämä oli aika selkeä mashup kahdesta äskettäin Areenalta katsomastani dokumentista: Kadonneet 9/11-äänitykset ja Saalistajat. Jälkimmäistä en kylläkään katsonut kokonaan, kun Youtube-jäljittelijöiden touhut eivät kiinnosta yhtään.) #

Nousin 4.58. Olisi nukuttanut vielä, ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Tein selänojennukset, reidenkoukistukset, vinoprässiä puolittain, pohkeet smithissä, ja lopuksi 50 minuuttia lihashuoltoa. #

Kävelin kotiin. Vettä tihkutti heikosti mennessäni, palatessani ei enää. #

Söin päivällisen. Ikkunashoppailin rautaa. #

Pesin, voitelin ja kiristin ketjun. #

Käväisin Prismassa. Nakkasin ruuat kotiin, ja sitten kävin Verkkokaupasta hakemassa uuden Unifi-reitittimen. Vettä tihkutteli paikoin heikosti, mutta kotiin palatessani oli selkiytynyt aurinkoiseksi. Hollihaan kulmalla lensi sudenkorentokin vielä. #

Kotiin palattuani panin kvinoan kiehumaan, kävin suihkussa, ja sitten söin viimeisen satsin viimeviikkoista päivällistä (kun eilen en muistanut sitä syödä). #

Tutkiskelin reitittimen asennustapoja. Tuossa uudessa ei ole samanlaisia käteviä ruuvinholkkeja kuin entisessä, kun valmistaja on tehnyt Applet ja myy sen sijaan kolmenkympin magneettilisälaitetta#

Asensin sen sitten samalla 3M Command -tarraripustintekniikalla kuin kytkimetkin. #

Vanhassa USG-3P:ssähän ei siis vielä ole mitään vikaa, mutta Unifi Network vaihtaa seuraavassa versiossa (11) tietokantajärjestelmää, eikä uusi tietokanta pyöri tuossa vanhassa purkissa. Niinpä USG-3P:n ollessa verkossa Unifi Network jää jumiin 10.6-versioon, jota tuskin enää päivitellään jatkossa kovin paljoa enää sitten. #

En ole näköjään kirjannut ylös vanhan purkin hankintaa, mutta käyttöönotto on tapahtunut 7. tammikuuta 2022. Laite on kuitenkin ChatGPT:n mukaan alkujaan luultavimmin (lähdeviitteillä vahvistetusti) julkaistu alkujaan joskus 2014—2015, eli varsin iäkkäästä mallista oli kyse jo silloin, kun omani ostin. Tämä UCG-Ultra sen sijaan on julkaistu helmikuussa 2024, joten toivon mukaan tällä on nyt käyttöikää jäljellä kymmenisen vuotta (niin kuin vanhalla olisi ollut, jos yhtä varhaisessa vaiheessa sen elinkaarta olisin omani hankkinut). #

USG-3P:hen voisi näköjään asentaa ainakin OpenWrt:n, ilmeisesti vieläpä varsin helposti (sisällä on tavallinen kahden gigatavun USB-asema, jolta käyttis buutataan). Mutta sen jälkeen se ei tietysti enää sitten ole tuolla Unifin varsin kätevällä Network-kälillä hallittavissa. #

Fediversumin reaktiot

Marin T. Kael1 suosikki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *