2. marraskuuta 2026

Sumuinen Ratamotie.

Näin taas paljon unia, mutta muistan vain, että yhdessä olin masentunut, enkä jaksanut muuta kuin tappaa sääskiä sähkölätkällä. #

Nousin 4.59. Olisi nukuttanut vielä. #

Kävelin salille. Ulkona lämpötila oli romahtamassa kohti nollaa, ja asvaltilla oli pitkät pätkät mustaa jäätä. #

Tein selänojennukset, reidenkoukistukset puolittain, vaakaprässiä, pohkeet smithissä, ja lopuksi viitsenkymmentä minuuttia lihashuoltoa. #

Kotoa lähtiessäni selkä tuntui niin kipeältä, että ajattelin, että voi joutua hylkäämään treenit tältä päivältä sen takia, mutta ei se sitten kävellessä tuntunut taas enää yhtään. Eikä treeniäkään haitannut ollenkaan, paitsi jalat suorina lattialla istuen venytellessäni, päkiöistä kiinni otettuani. Siinä sattuikin niin, että melkein oksetti. #

Kävelin kotiin. Söin päivällisen. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Ajelin pikku lenkin Pateniemen ja Rajakylän kautta ja palatessani kävin Prismassa. Asvaltti oli jo onneksi sulanut, ja muuten olisi ollut ihan kelvollinen ajokeli pitemmällekin lenkille, mutta sumua oli taas niin, että lasit ihan pisaroilla eikä eteensä nähnyt. Ja ajoasento on sellainen että siinä tuota selkää kivistää. #

Kotiin palattuani paistoin porkkanatikut ja silppusin salaatin, sitten kävin suihkussa. #

Kirjoittelin tätä. Käsittelin linkkejä. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *