Nousin 6.00. Olisi nukuttanut vielä, mutta nokka oli taas niin tukkoinen, ettei pystynyt. Ei kuitenkaan väsyttänyt juurikaan. #
Perkasin ja latasin eiliset kuvat. #
Paatsamasinisiipiä näin nyt muutamia, ja sain (kehnot) yläpintakuvatkin sekä naaraasta että koiraasta. Metsäpapurikkonaaraasta samoin. #
Vaskikorentoja on mettässä runsaasti, ja sain nyt parikin vähän aiempia parempia kuvia. #
Yöperhosia jonkin verran, enimmäkseen vaaleita (ja mustavalkoisia keihäsmittareita), mutta ei yhtään hyviä kuvaamistilaisuuksia. Kalvasokakoisakin olisi kaivannut salamaa, enkä kerennyt sitä avata ennen kuin pyöräilijöiden lössi säikytti perhosen. #
Pursuhopeatäplää jo muuallakin kuin Aalikkokankaan ympäristössä. #
Piippopaksupää löytyi hirvilinjalta, täsmälleen siitä missä mansikkakirjosiipi viimeksi. Paremman taustan sain kuitenkin, kun tämä ei ihan yhtä kylmäpäinen ollut, vaan lennähti siitä tieltä viereiseen pusikkoon. #
Toinen yksilö oli vähän ennen auranmajaa. #
Mustatäplähiipijää en sen ensimmäisen havainnon jälkeen ole nähnyt kuin kerran, samassa paikassa kuin sen ensimmäisenkin, ja vain lennossa. #
Hönttämäessä västäräkki saalisti sudenkorennon. Oli sillä siinä tekemistä ennen kuin sai sen hengiltä. #
Käsittelin linkkejä. Päivitin palveluita. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. #
Microsoftin UEFI-perseilyn takia olen päivitellyt tässä laitteiden sertifikaatteja, ja nyt erehdyin sen takia taas asentamaan fwupd:n palvelimelle. Sehän tilttasi välittömästi, ja vasta silloin muistin, että tämän takiahan minä sen olen siitä poistanut. #
Uudelleenkäynnistyksen jälkeen siitä oli sitten vielä etckeeperin Git-hakemistokin hajalla, niin että jouduin tekemään vähän komentorivikirurgiaa sen palauttamiseksi. #
Leikkasin tukan ja parran ja kävin suihkussa. #
Loppupäivän koodasin. #