11. elokuuta 2026

Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä, muttei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Työntelin kelkkaa, pyörittelin rengasta, ja lopuksi tein kolmisen varttia lihashuoltoa. #

Garmin näytti palautumisajaksi 21 tuntia. Aina tämä ”kevennyspäivä” jalkojen osalta tuppaa mennä tämmöiseksi. #

Kävelin kotiin. Ei satanut vielä silloinkaan, vaikka ihan jo sen näköistä hämärää oli. #

Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. #

Pesin jääkaapin kaksi alinta hyllyä, kun sieltä vähän haiskahtanut semmoinen härskiintyneen haju. Mutta sen hajun lähde taisikin olla tyhjä margariinirasia (jonka olin säästänyt pakasteseitin muovikääröä varten). #

Tunnistelin perhosia. #

Päivän palvelinoperaatio oli valvontakameratoimintojen siirto. Siinä ei oikeastaan muuta hankaluuksia ollut kuin että uudempi ffmpeg, tai luultavammin joku sen koodekkikirjastoista, oli ronkelimpi suodatinparametreista kuin vanhan palvelimen vanhempi versio, mikä paljasti bugin yhdessä skripteistäni. #

Loppupäivän sitten siirtelin crontabeista käynnistyviä automaatioita. #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *