Näin unta, että Mastodon-hahmo oli Lehmikankaalla yökylässä. Aamulla kotiautomaation etähallintajärjestelmä ilmoitti hänelle, että hänen kotiovensa oli auki ja lattia veden vallassa, mutta hän vaikutti ottavan sen aika tyynesti. Minua puolestaan huoletti enemmän, että vanhempani möläyttävät jotain typerää hänen ei-binääriytensä takia. #
Nousin 5.00. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein olkapääjumpat, vipareita ja pystäreitä, ja vatsalihakset. Porukkaa oli vähänlaisesti. #
Kävelin kotiin. Tervapääskyt lentelivät ja sirisivät melkein kuin keskikesällä, vaikka tänään aamulla lämpöäkin oli alle 10 astetta. #
Käväisin Prismassa, sitten paistoin porkkanapapukalan ja söin päivällisen. #
Vaihdoin sääaseman ulkoanturin patterit. Entiset loppuivat jo viime viikolla, eli viitisen kuukautta vähemmän kestivät kuin mitä niitä edeltävän parin keston perusteella viimeksi vaihtaessani odotin. Samanlaiset Vartan litiumit kuitenkin vaihdoin nytkin (muunmerkkisiä ei ainakaan Prismassa ole). #
Luin päivityksiä. Odottelin kenkiä (noutoautomaattiin) saapuviksi, kun ne olivat jo aamulla lähteneet viimeiselle etapilleen täällä kaupungin sisällä, mutta minne sitten lienevät taas jämähtäneet, kun eivät vielä tätä kirjoittaessanikaan (yhden maissa) ole perille löytäneet. #
Korjasin eilisten siirto-operaatioiden jäljiltä vielä rikki olleita systeemejä. Ja sähköpostikin oli edelleen osittain rikki. #
Yritin kysellä siihen ChatGPT:ltä hyviä selityksiä, mutta tällä kertaa se taas päätti lyödä lapun luukulle parin kysymyksen jälkeen. Sen Wireguard-pulman kanssa viimeksi se jaksoikin ihmeen pitkään, niin että luulin jo laajennetun ilmaiskäytön koskevan myös kirjautumattomia käyttäjiä. #
Kenkäpaketti tuli perille vasta viiden jälkeen. Noudin ne, ja ihan sopivan kokoiset ne onneksi olivat. 43 olisi varmasti ollut liian pieni. Ehkä jopa 43 ⅔:kin, jonka olisin tilannut, jos sitä olisi ollut saatavilla. #
Kenkälaatikko tuli isossa pussissa, joka oli passeli pyörän varaosille. #
Leikkasin parran ja kävin suihkussa. #
Suunnittelin Immichin siirtoa. #
Illalla vilkaisin auringonpimennyksen alkua luhtiparvelta. En jaksanut lähteä rannalle maksimia odottelemaan, kun olin ottanut jo iltalääkkeetkin, koska olin unohtanut koko pimennyksen. #
Viihdekulutus #
- A Problem Squared: 140 = ABBABAAB and AI-Bah!
- Skeptoid: The Conspirituality of Enneagrams
- Sean Carroll's Mindscape: AMA | June 2025
- Dr. Becky: A 3.5 million mph rogue supermassive black hole
- Looking Glass Universe: an AI actually went rogue.
- Ultima Thule Ambient Music: UT 1625
- Atomic Rulers of the World