Kauppojen aukiolo ei vissiin ikinä tule olemaan Jani-yhteensopivaa, ne eivät koskaan ole auki silloin, kun minulla olisi virka-ajan ulkopuolella asiaa. Esimerkiksi lähi-Siwa on juuri nyt kiinni, vaikka onkin arkisin suhteellisen hyvin (7-23) auki. Isoin haitta ovat silti viikonloppujen typistetyt aukioloajat. Niiden takia joutuu rytmittämään muuta toimintaa, mikä on nykyaikana ihan takapajuista. #

Tähän ei juurikaan liittyen, minulla on teoria, että ihmiskunta kehittyy kohti laimeutta. Aiemmin, siis vielä ehkä joku 100 vuotta sitten alemmat kansanosat olivat käsittääkseni koko ajan enemmän tai vähemmän hönössä, eikä sitä pidetty juuri minään. Nykyihminen juo samaan tapaan kofeiinipitoisia virvokkeita. 100 vuoden kuluttua sitä pidetään varmaankin yhtä epäterveenä tai taaksepäin muisteltaessa huvittavana kuin miltä jatkuva pienissä sievissä oleminen nyt meistä vaikuttaa. Tarve ja halu vaikuttaa hermostolliseen toimintaan sille itselleen ulkoisin keinoin vähenee, tai, kääntäen, tarve pyrkiä kohti aidommaksi minuudeksi miellettyä (ikään kuin) puhtaampaa sisäsyntyistä hermostollista tilaa kasvaa. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!