Mahtavaa! Sixty Symbols -tiedekanava (YouTubessa) kertoo maanläheiseen tapaansa viime vuoden lopulla julkaistun kvasaaritutkimuksen merkityksestä. Referoin videon sisällön tähän niitä varten, jotka a) eivät tykkää videoista (tai YouTubesta) tai b) eivät osaa englantia. (Ja myös siksi, että voin kääkkänä vanhainkohdissa osoittaa olleeni ajan hermoilla, jos tämä tutkimus tulee jäämään historiaan osana paradigmasiirtymää.) #

Iso osa nykyistä kosmologiaa perustuu, ja suurin osa havainnoista tukee ns. kosmologista periaatetta. Sen mukaan maailmankaikkeus on kokonaisuutena tarkastellen homogeeninen, eli tasalaatuinen samaan tapaan kuin vaikkapa lasillinen (homogenisoitua) maitoa. Riittävän suurella suurennoksella joitain pieniä klimppejä saattaa löytyä, mutta kokonaisuus on kutakuinkin tasainen. #

Nyt sitten tämä viimevuotinen tutkimus esitteli havainnon, jonka mukaan kvasaarit (kaukoputkessa tähtiä muistuttavat valonlähteet) muodostavatkin keskenään selvästi (maailmankaikkeuden mittakaavassa) valtaisan rakenteen. Maailmankaikkeuden maitolasissa olisikin siis silmin havaittava klöntti, kooltaan melkein kolmanneksen lasin halkaisijasta. #

Mikäli havainto pitää paikkansa (eikä kyse siis ole esimerkiksi tutkimuksen kirjoittajien tekemästä tilastomatemaattisesta virheestä), se on ilmiselvästi kosmologisen periaatteen vastainen, ja niinpä sen adekvaatti selittäminen saattaa edellyttää fysiikan yhden hyvin keskeisen perusperiaatteen muokkaamista uusiksi. Tämän takia kyse voi olla tieteen kannalta hyvin merkittävästä löydöstä. Veri eksaiting! #

(Kts. myös Sixty Symbolsin haastatteluiden Extended Edition.) #