Punainen ja keltainen

Oiskohan mahdollista usuttaa Kiina Pohjois-Korean kimppuun? Tai siis että, jos Kiina niin päättäisi syystä tai toisesta tehdä, ei kai sillä voisi juurikaan olla huonompia seurauksia maailmanrauhan kannalta kuin jos Pohjois-Korea jatkaa nykyisellään, ja toisaalta on vaikea kuvitella, että Pohjois-Korean kansalle mikään voisi olla nykyistä menoa kurjempaa. Tosin muistelen, että Kiinassakin olisi ollut tässä ihan vastikään (muutaman viimeisen vuoden sisällä) joku alueellinen ruokakriisi… mutten nyt löydäkään mitään viitteitä sen tueksi, joten emt. #

Mutta siis, jos nyt kuvitellaan että Kiina jyräisi pikku naapurinsa, niin tietystihän USA ja YK ja muut olisivat kovasti sormi pystyssä soo-soo jonkin aikaa. Toisaalta USA:nkin (johtajien) intressissä voisi kuitenkin olla antaa Kiinan (tai kenen tahansa muun, mutta Kiina lienee ainut realistinen vaihtoehto) hoidella juissilaiset. Julkilausumissa siis tuomittaisiin, samalla kun kulisseissa puristettaisiin salaa kiinalaisten kättä, eikä mitään käytännössä merkityksellisiä sanktioita idän jättiläiselle langetettaisi. #

Pohjois-Korealla ei luullakseni ole merkittävästi sotateknologiaa, jonka rosvoamisesta USA voisi Kiinalle olla mustasukkainen, ja maan luonnonvarojen siirtyminen Kiinalle voisi olla ihan sopiva hinta vastineeksi hankitusta vakaudesta. Kiina puolestaan saisi ensimmäisen hetkensä suurvaltojen parrasvaloissa, esiintyä ”vapauden” ja ”rauhan” tuomisen varjolla sotia aloittavien USA:n ja Venäjän rinnalla. #

Asioiden kehittymisestä riippuen Kiina voisi tehdä Pohjois-Koreasta muita maakuntiaan muistuttavan keskushallintovetoisen prefektuurin, tai sitten (maailman silmissä jalommaksi tekeytyen) enemmän Hongkongin kaltaisen, vahvasti itsehallinnollisen alueen. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!