Tiede on paras eskapismin väline, jo pienenä keksin sen. Viime aikoina olen taas lueskellut kvanttimekaniikkaa, se on parhaista ehkäpä parhain. Mutta on ärsyttävää, kuinka vähän siinä on edetty viimeisten sadan vuoden aikana. Se on minusta melkein yhtä käsittämätöntä kuin se, kuinka varhain kvanttimekaniikka luotiin. On kuin viime vuosisadan alussa olisi ollut joku aivopiikki, jonka jälkeen, sivilisaatiomme kaikesta muusta edistyksestä ja väestönkasvusta huolimattakin, samanlaiset järjen riemuvoitot ovat olleet hyvin harvassa ainakin, mitä mikroskooppisen mittaluokan asioihin tulee. #

Pahin este tuntuu olevan kvanttimekaniikan ympärille vieläkin kuin tarkoituksella (tieteentekijöiden itsensä toimesta!) pykätty mystiikan temppeli. Onhan kvanttimekaniikka hämmästyttäviä ilmiöitä täynnä, mutta mikäpä asia fysiikan valossa tarkasteltuna ei olisi? Miksi kvanttimekaniikasta puhutaan yhäkin niin kuin uskonnosta tai jostain muusta likaisesta salaisuudesta? Kääntäen, jos kvanttimekaniikkaan todellakin sisältyy jumalolentojen mentäviä aukkoja, miksei niistä puhuta avoimesti? #

En suinkaan väitä itse tajuavani läheskään kaikkea, saatika että kvanttimekaniikka olisi täydellinen kaiken teoria, mutta miksi helvetissä vaikkapa nyt Schrödingerin kissan esittelystä piti kulua melkein sata vuotta, ennen kuin sen herättämiin kysymyksiin on alettu tosissaan etsiä vastauksia? Mitä ihmettä hiukkasfyysikot ovat koko tuon väliin jäävän ajan oikein puuhailleet? Meditoineet enkeleitä neulankärjissä? #

Väitän, että Einsteinin, Bohrin, Heisenbergin, Schrödingerin ja kumppaneiden ajoista tieteentekijöiden käytettävissä olevat resurssit ovat jatkuvasti vain kasvaneet, ja mitä mikromaailman suuria älyllisiä läpimurtoja meillä on esiteltäviksi tältä suurten nimien jälkeiseltä ajalta? Eipä äkkiseltään tule mieleen yhtään. #