Kaksi rekonstruktiota

== 1. ==
Eilen illalla sängyssä epäonnekseni pätkähti päähän muistikuvahahmo jostain, mitä joku jossain oli sanonut. Tämä ei ole sellainen ”makaan vuoteessa murehtien asioita joita minulle on tapahtunut” -postaus, vaan kyse oli siis siitä, että minulla oli vahva muistikuva jostain lausahduksesta, mutta vain sen äänensävystä ja muutamia summittaisia assosiaatioita, ei mitään sanoja tai sanojan naamaa tai kontekstia. #

Todennäköisimmin kyse oli jostain, mitä olin kuullut netissä tai telkkarissa tai radiossa, mutta elävän ihmisenkään lausuman kuulemista en pystynyt kokonaan sulkemaan pois. Sanoja oli mies, ja hän lausui suomenkielisen repliikin ikään kuin sketsin punch linena, mutta edustamanaan hahmona, vakavaksi tekeytyen – kuivaa huumoria? Lausuman intonaatio oli joka tapauksessa sen verran karrikoitu, että todennäköisimmin kyse oli fiktiosta (eikä siis jostain, minkä hän lausui omana itsenään). Hän oli edustavinaan jotain ammattikuntaa, ja repliikki sisälsi johonkin ihmisryhmään kohdistuvaa halveksuntaa tai suoranaista pilkkaa, mutta ei ollut aivan suoraan jälkimmäisen edustajalle suunnattu vaan enemmänkin hajamielinen ääneen toteamus. #

Ongelmana näissä on se, että muistikuvan ydin herättää oikeaan osuvien assosiaatioiden (siis itse tapahtumaan kuuluvien asioiden) lisäksi myös haja-assosiaatioita (asioista, jotka olen tapahtumaan myöhemmin itse liittänyt). Tekniikkani näissä on siksi se, että asia huuhdotaan pois mielestä, ja sitten hetken (alle minuutti riittää) päästä lähestytään sitä uudestaan, äärimmäisen varovaisesti, niin kuin arkaa eläintä. Vaikutus on hieman samanlainen kuin silmien siristämisellä, hajasäteet vähenevät ja itse asia on helpompi erottaa. Jos assosiaatioita alkaa jälleen kertyä liikaa, mennään taas hetkeksi kokonaan pois kohteesta ja palataan uudestaan vähän ajan päästä. #

Pyöritetään muistikuvaa looppina uudestaan ja uudestaan. #

Oliko se jokin televisio-ohjelma? (Mutta en katso sketsiohjelmia, kotimaisia varsinkaan.) Jokin podcast? Radio? (Kartan radiota niin paljon kuin mahdollista, varsinkin sen ”huumoria”.) Jokin mainos? (Välttelen myös mainoksia, mutta gallupeissa niitä on pakko katsoa markkinatutkimusta varten.) #

Lopulta löysin sen: näyttelijä Jussi Vatanen oli taannoin vieraana Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa (josta näyttää tulevan blogini eniten piilomainostama tuote) ja kertoi seuraavan jutun: #

Siitä tunnistaa että on liikaa viihdeohjelmissa… Mä olin menos… nousemassa Helsingin paikallisliikenteen bussiin tässä pari päivää sitte ja bussi tuli, oli kylmä, mä siinä kiireessä, kylmästä kangistuneena tota, könysin bussiin ja vähä kompastuin siihen astinlautaan, johon bussikuski totesi lakoniseen sävyyn: ”Ja vitsillä sisään.” #

(Vielä tätä kirjoittaessani tuo kertomus on katseltavissa Nelosen Ruudussa.) #

Se oli tuo bussikuskin repliikki, jonka sävelkuvio korvassani alkoi illalla soida muine assosiaationeen. En ollut nähnyt Vatasta aiemmin, ja hänen miehekäs äänensä oli selvästi tehnyt minuun vaikutuksen. Useimmilla mieskoomikoilla, minusta tuntuu, on pikemminkin korkea ääni (jolla on helppo kiekua sketsihahmona), ja matalaääninen mies vitsiniekkana jää siksi helposti mieleeni. #

== 2. ==
Tänään olin bussissa tulossa Helsingistä, ja näin rakenteilla olevan talon seinällä jonkin elementtikuvion, rinnakkaisia kaartuvia raitoja niin kuin lakunauhassa. Peukaloitteni päät muistivat heti miltä sellainen tuntuu, siitä oli selkeä tuntomuistijälki mutta en heti saanut päähäni että mistä. Se ei siis ollut lakunauha, vaan jotain kovaa, metallia luultavasti. #

Vahvimmat assosiaatiot viittasivat armeijaan, mutta yritin ensin turhaan paikantaa muistikuvaa rynnäkkökiväärin pinnoilta. Hetken makusteltuani löysin oikean alkuperäisen: kranaatinheitinkomppaniamme sai jollain leirillä ammuttavakseen uudempaa A-tarviketta. Näiden murkuloiden ympäri kiersi uraus (samaan tapaan kuin vanhemmanmallisissa, jollaisen kuva on Commonsissa), joka peukalolla poikkisuuntaan hivellen tuntui miellyttävän karhealta, mutta myötäiseen oli aivan saatanan teräväreunaista (hiomatonta metallia?), niin kuin partahöylän terät. Niillä ammuskelun jälkeen minulla lataajana oli sormet aina ihan riekaleina. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!