”Meditation on inevitable death should be performed daily. Every day when one’s body and mind are at peace, one should meditate upon being ripped apart by arrows, rifles, spears and swords, being carried away by surging waves, being thrown into the midst of a great fire, being struck by lightning, being shaken to death by a great earthquake, falling from thousand-foot cliffs, dying of disease or committing seppuku at the death of one’s master. And every day without fail one should consider himself as dead.” #
Yamamoto Tsunetomo: Hagakure – The Book of the Samurai (PDF, s. 74; kääntänyt William Scott Wilson; via JayWalken @ /r/Asceticism) #
Vääjäämättä
”Meditation on inevitable death should be performed daily.” -Yamamoto Tsunetomo.
En ole juuri tutustunut bushidoon, mutta nykyään huomaan aina vahvat zenvaikutteet, kun törmään samuraiviisauksiin. Kai se oli niin, että siltä suunnalta löytyi tarkoituksenmukaista tavara juuri tuon aammattikunnan filosofiaan. Pohjalla ovat buddhalaiset jalot totuudet ja sitten zenissä korostuva tyhjyysajattelu, joka on varmaan sattuneista syistä painottunut miekkaniekoilla enemmän kuin vaikkapa myötätuntopuoli.
Nyt kun asiaa miettii, jokin samurain suhteessa kuolemaan tuo oikeastaan hämmästyttävällä tavalla mieleen 1900-luvun eksistenssifilosofit, vaikka pinnalla onkin se ”idän viisauksien” äitelä kuorrutus, joka syntyy ajallisesta ja kulttuurisesta etäisyydestä eli pääasiassa tietämättömyydestä. Muistankohan aivan väärin, mutta minusta tuntuu että Heidegger sanoi joskus jotain semimyönteistä zenistä. Nevermind!
Toinen Redditin (/r/bushidon) kautta löytynyt linkki käsitteli juurikin tuota samurain zenin omakseenottamista ja siellä oli mm. esillä kysymys ”how did the samurai square their killing with the Buddhist principle of non-violence?”
Vaikka kirjasuositukset ovat turhia, suosittelen Brian Daizen Victorian kirjaa Zen at War. Vaikuttava opus. Itse asiassa voin lainata, jos osoitteesi on entinen. Mahd. jatkot mailitse.