Leif G. W. Persson tekee Ylellä pyörivässä kesämurhasarjassa parhaansa saadakseen ruotsalaisen poliisin näyttämään ala-arvoiselta. Hänen metodinaan on kärräyttää ruhonsa Volvon takapenkillä murhatapauksiin liittyville paikoille, ja sitten esittää kädet taskussa hajanaista mutuilujaarittelua siitä kuinka se taikka tämä (virallisesti arvoitukseksi jäänyt) seikka jutussa näyttää hänestä aivan ilmeiseltä. Mitään konkreettista todistelua ei missään vaiheessa tapahdu, tai jos tapahtuukin, se epäonnistuu (avustaja kävelee surmaajaksi Perssonin mielestä väärin epäillyn reitin ihan prikulleen ajallaan). Perssonin (örisevissä) puheissa ole sen enempää (hänelle itselleen ilmeisen itsestäänselvästi piinkovaa) logiikkaa kuin halvimmissa roskadekkareissa. #

Tosin sitten taas, kun poliisi on tehnyt ainakin minusta ilmiselvän laiminlyönnin tutkinnassa (”Sytytysnestettä ja tulitikkuja ei löytynyt[…] Niitä ei sen kummemmin etsitty.”), Perssonkaan ei pidä sitä minään, ilmeisesti siksi kun syyllinen on muutenkin jo varmaksi päätetty. Mitä sitä turhaa todisteita etsimään, kun kerta epäilty valehtelee. #

Huomattavan osan ohjelma-ajasta Persson käyttää liikkumisen välttelyyn (”Ajetaan vielä vähän eteenpäin. Muuten pitää kävellä helkkarin pitkä matka”) ja pastillien tai roskaruuan mussuttamiseen. Pahiten ruotsalaista rikostutkimusta Persson onnistuukin mustamaalaamaan esittelemällä televisiossa omaa vastenmielistä itseään ja alkeelliselta vaikuttavaa tutkimustaan. #