Pyörän takarengas oli mennyt vänkkyrään, joten etsiskelin pinna-avainta. Päädyin sitten lopulta taas eilen Kesselille, ja sain sieltä hyvän halvalla. Mutta kotona huomasin, että pinnoja olikin taas poikki, joten ei niitä pelkällä avaimella saa kuntoon. Vein sitten tänään koko pyörän Kesselin hoidettavaksi. Olin aikonut sinnitellä kevääseen saakka huollotta, mutta ei tätä nyt sitten voinutkaan välttää. #
Eikä tässä juuri mitään muuta kuulukaan. Viime viikolla tosin kävin Syksy Räsäsen ”Pimeä aine” -luennolla tuolla keskustan koululla (Kirkkonummen tähtitieteellisen yhdistyksen, Komeetan järjestämä tilaisuus). #
Nämä poislukien päivät ja viikot ovat toistuneet jo kuukausia samanlaisina (♪and that’s the way (uh-huh uh-huh) I like it♫), eikä näin ollen ole mitään ylöspantavaa. Aamupäivällä salille, sen jälkeen kauppaan, sen jälkeen kotiin. Syödä mielipuoliset määrät ruokaa ja rukoilla TV7:ää että edes vähän siitä ruuasta tarttuisi niin että maanantaina punnitessa olisi enemmän eikä vähemmän kuin viime viikolla. Ja samaan aikaan pelata jatkuvasti Cookie Clickeriä. #
Satunnaisia huomautuksia huutelen kyllä tuiterissa, ja linkkejä yms. Google Plussassa, jos vaikka jotakuta kiinnostaa. #
Muokkaukset #
2013-11-19 15.01.11 | 2013-11-19 15.01.11 # |

Muuttumaton: Eikä tässä juuri mitään muuta kuulukaan. Viime viikolla tosin kävin Syksy Räsäsen "Pimeä aine" -luennolla tuolla keskustan koululla (Kirkkonummen tähtitieteellisen yhdistyksen, Komeetan järjestämä tilaisuus). | Muuttumaton: Eikä tässä juuri mitään muuta kuulukaan. Viime viikolla tosin kävin Syksy Räsäsen "Pimeä aine" -luennolla tuolla keskustan koululla (Kirkkonummen tähtitieteellisen yhdistyksen, Komeetan järjestämä tilaisuus). |
Poistettu: Nämä poislukien päivät ja viikot ovat toistuneet jo kuukausia samanlaisina (♪and that's the way (uh-huh uh-huh) I like it♫), eikä näin ollen ole mitään ylöspantavaa. Aamupäivällä salille, sen jälkeen kauppaan, sen jälkeen kotiin. Syödä mielipuoliset määrät ruokaa ja rukoilla TV7:ää että edes vähän siitä ruuasta tarttuisi niin että maanantaina punnitessa olisi enemmän eikä vähemmän kuin viime viikolla. Ja samaan aikaan pelata jatkuvasti <a title="Marginaali: Cookie Clicker" href=" | Lisätty: Nämä poislukien päivät ja viikot ovat toistuneet jo kuukausia samanlaisina (♪and that's the way (uh-huh uh-huh) I like it♫), eikä näin ollen ole mitään ylöspantavaa. Aamupäivällä salille, sen jälkeen kauppaan, sen jälkeen kotiin. Syödä mielipuoliset määrät ruokaa ja rukoilla TV7:ää että edes vähän siitä ruuasta tarttuisi niin että maanantaina punnitessa olisi enemmän eikä vähemmän kuin viime viikolla. Ja samaan aikaan pelata jatkuvasti Cookie Clickeriä. |
Muuttumaton: Satunnaisia huomautuksia huutelen kyllä tuiterissa, ja linkkejä yms. Google Plussassa, jos vaikka jotakuta kiinnostaa. | Muuttumaton: Satunnaisia huomautuksia huutelen kyllä tuiterissa, ja linkkejä yms. Google Plussassa, jos vaikka jotakuta kiinnostaa. |