Juolahti yöllä, taas yhtä katseltuani, mieleen, että kumman usein minä näitä linja-autounia näenkin. Milloin olen luokkaretkellä, milloin Jyväskylän paikallisliikenteessä, milloin missäkin. Näiden esiintyvyys on suhteetonta siihen nähden, että esim. lähijunilla olen viime vuosina matkustanut varmaan yhtä paljon jollen enemmänkin, enkä muista junaunia paljon nähneeni. Puhumattakaan siitä, että kuntosaliunia näen äärimmäisen harvoin, vaikka sielläkin olen käynyt vähintään viitenä päivänä viikosta viime vuodet melkein katkotta. #

Ainut jotakuinkinenkaan selitys, jonka keksin, on se, että linja-autolla matkustamiseen liittyy vieläkin jonkin verran vuorovaikutustilanteiden pelkoa, ja samalla se on ehkä varhaisimpia muistojani noista vieraiden kanssa vuorovaikuttamisen peloista lapsuudessani. Pienenä matkustin mummilaan monesti linja-autolla, ja siinä oli paljon jännittämistä: osaanko nousta oikeaan autoon, huomaako kuljettaja minut ja muistaako rahastaa vai eikö vaivaudu, onko minulla tarpeeksi rahaa, osaanko antaa oikean määrän, lähteekö auto oikeaan suuntaan, kääntyykö se Savukoskentien risteyksestä niin kuin pitää vai jatkaako Sodankylään (koska olen sittenkin väärässä autossa), pysähtyykö se perillä tällä kertaa minkä rakennuksen pihalla, osaanko jäädä oikeassa pois vai nousenko liian aikaisin kyydistä (olisinko päässyt lähemmäksi), mitä sanon kuljettajalle pois jäädessäni vai sanonko mitään, entä jos minulta ei ole peritty maksua. #

Nykyisin jännittämistä on sentään vähän vähemmän, mutta lähinnä siksi että minulla on a) matkakortti, jonka käyttäjänä minun ei tarvitse vuorovaikuttaa ja b) puhelin, jossa on kartta ja reittiopas, jolla voin seurata sitä kuljenko oikein vai en. Lisäksi Helsingin autoissa on pysäkkinäyttö, ja Kirkkonummelta sinne ajavien autojen kuljettajat, joiden kanssa on (kömpelöiden lukulaitteiden takia) pakko vuorovaikuttaa, ovat ystävällisiä tai vähintään neutraaleja. (Helsingin autojen kuljettajat sen sijaan ansaitsevat oletusarvoisesti puukon naamaansa ja särjetyn lasipullon perseeseensä jokainen. Jos ajat bussia Helsingissä, ihmisarvosi ansaitsemisen ja todistamisen taakka on sinulla. ”Yhyy byhyy tämä on stressaavaa työtä olisit itsekin vittumainen jos joutuisit”, haista paska ja hyppää junan alle, mulkku.) #