Tuli tässä kevään aikana katsottua kaikki James Bond -elokuvat, kun Nelonen näytti ne (lukuunottamatta Skyfallia, vaikka kovasti mainostivat näyttävänsä ”kaikki”, joten se piti hankkia muualta). En ilmeisesti tätä ennen ole nähnyt yhtäkään vuoden 2006 Casino Royalea vanhempaa Bondia kokonaan, lukuunottamatta Tohtori Nota, jonka sitten olenkin jostain syystä nähnyt monta kertaa (aina kun aiemmin olen päättänyt kerrankin katsoa Bond-elokuvan kokonaan, se on sattunut olemaan Tohtori No). #

Nyt voin sanoa, ettenpä ole paljosta paitsi jäänyt. Tokihan nuo ovat omanlaisensa kulttuuri-ikoni ja sikäli tuollainen läpikatselu on ehkä suositeltavaa tehdä kerran, jotta on ilmiöstä perillä (ja ymmärtää esim. sen yleisiä vaikutteita muussa kulttuurissa), mutta muutoin ovat kyllä toinen toistaan huonompia. Osan osasta elokuvia voi kyllä ottaa huumorin kannalta, mutta aika vähän mitään muuta iloa noista irti saa. #

Casino Royale oli poikkeama tästä, se oli ehkä 75-prosenttisesti ihan vakavastiotettava elokuva ja sillä tavalla tyylikäs ja silti samaan aikaan hikisen miehekäs, että jos sellaisia olisivat kaikki Bondit olleet, en ihmettelisi sarjan suosiota lainkaan. #

Quantum of Solacessa nuo kaksi kvaliteettia (tyyli ja hikisyys) säilyivät, mutta elokuvana minun on pakko tuomita se Casino Royalea huonommaksi, sillä en kerta kaikkiaan vieläkään (nyt sen kaksi kertaa nähtyäni) muista siitä muuta kuin vihoviimeisen kohtauksen ennen lopputekstejä. Se on ilmeisesti niin ohutta juonta niin tiukkaan ja pirstaleiseen toimintaan käärittynä, ettei jätä mitään muistijälkiä. Toki siltikin parempi kuin mikään ennen Daniel Craig -Bondeja. (Ei sillä, että näiden Craigin tähdittämien hyvyys aiempiin verrattuna läheskään pelkästään hänen ansiotaan olisi.) #

Skyfall palasikin jo sitten ikävä kyllä pahasti päin aiempien Bondien naurettavaa epäuskottavuutta, ja saman ohjaajan käsissä Bond 24:stä lienee tuskin odotettavissa mitään sen parempaakaan. Etenkin nyt, kun edes Dame Judia ei enää matkassa ole. (Spoiler alert!) #