Kestän huonosti vanhenemista. En omaani, minähän olen ukkona jo syntynyt sylilapsi, mutta naisten vanhenemista. Viimeksi tämä iski tänään, kun tulin jotenkin guuglanneeksi Squeaky Frommea. Edellisen kerran, kun katselin Youtubesta siloposkista Annie Lennoxia laulamassa There Must Be An Angel. Alkuperäinen menetetyn nuoruuden kaihonkohteeni on kuitenkin Abba#

 #

Tunnen kammotusta, kun bändin musiikkivideoita katsellessani ajattelen sitä, ettei noita nuoria, suosionsa huipulla ympäri maailman bilettäviä tanssityttöjä enää ole. Se on hirveää tuhlausta, haluaisin niiden olevan ikuisia. Kohteet itse saattavat hyvinkin olla toista mieltä ja paljon tyytyväisempiä elämäänsä nykyisin, enkä sentään langettaisi omia toiveitani kenkään päälle ikuisena kirouksena, mutta mitä jos vaikka kloonattaisiin ja geenimanipuloitaisiin sellaiset ikuisesti nuoret Frida ja Agnetha#

Enkä minä kaikkien usko itsejensäkään pitävän vanhenemista hyvänä. Ajatella nyt vaikkapa noita Mansonin lapsosia: kyllä mahtaa sovinnainen vanhuus maistua masentavalta, kun on elänyt psykedeelisten huumeiden, vapaan seksin ja murhien täyteisen nuoruuden kultissa lähellä messiastaan. #

Kunpa nuoruutta voisi edes ammentaa yksilöltä toiselle. Omassa nuoruudessani ei ole mitään muuta surettavaa kuin se, että sitä ylipäänsä on annettu minunkin kaltaisilleni, joilla sille ei ole mitään käyttöä. Se on kaksinkertaista tuhlausta, voisin ihan kevyesti luovuttaa ikävuoteni 20-30 jollekulle tuollaiselle, jossa ne eivät menisi hukkaan. #

(Ylipäänsä miesten vanheneminen on minusta aika yhdentekevää, mutta se voi johtua siitä että miehet ylipäänsä ovat minusta aika yhdentekeviä. Mitä iloa kenellekään on jostain miehestä? Ei mitään!) #

(No, tunnen kyllä samanlaista surua nähdessäni nuoren Arnold Schwarzeneggerin.) #

Muokkaukset

  1. +Arnold. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!