Yhtäkkiä kylmä

Pienenä minulle sanottiin ”hartiat ylös!”, kun olin aina niin kasaan painunut. Vasta viime vuosina liikuntaharrastuksen myötä olen tajunnut kuinka nurinkurinen ohje se oli: hartioita nostaessani ne menevät entistäkin edemmäs, ja näytän vieläkin lysymmältä. Oikeasti minun täytyy pakottamalla pakottaa hartiat alas ja taakse, jotten ole kasassa. (Vieläkin; yli 20 vuoden kasassa kyyhöttämistä ei kymmenenkään liikkumisen vuotta oikaise, varsinkaan kun oikaisevia venytyksiä ei ole tajunnut tehdä kuin vasta ne muutamat viimeiset vuodet.) #

Toinen ihmisten hyvää tarkoittava, mutta minun kohdallani väärä ajatus on se, että kun elämäni on mahdollisimman monotonista, päivästä ja viikosta toiseen samanlaista, se on merkki masennuksesta. Ehkä se muille ihmisille on niin kauhistuttavaa, että tuntuu luonnonvastaiselta, että kukaan voisi haluta sellaista; heidän mielestään ihminen voi ainoastaan ajautua sellaiseen ikään kuin vasten tahtoaan, jaksamisen heikkoudesta. Minut parhaiten tuntevat tietävät jo, että minä itse haluan näin, mutta heistäkin huomaan silti usein vieläkin, että se on heillä myöhään tyhjästä opittu ja siksi ikään kuin hieman päälleliimattu ymmärrys. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!

Comments

Comments are closed.