Akuuteista reaktioistani järkyttävien uutisten kuulemiseen ärsyttävintä on se, miten uusi tieto vaikuttaa nukkumiseen. Unimaailma ei reagoi välittömästi, vaan illalla sitä tuudittautuu uniin, jotka tapahtuvat vielä kavalasti vanhassa maailmassa. Sitten yöllä joka kerta, kun tietoisuus nousee hetkeksikään takaisin pinnalle, kahdessa sekunnissa kolahtaa jälleen ai niin, ja stressihormonit ryöpsähtävät läpi kehon. Viimeinen, kaikkein isoin ai niin iskee sitten aamulla. #

Illalla nukkumaanmeno alkaa taas ahdistaa, koska tietää joutuvansa uudestaan tähän tietämättömyyden autuuden ja tietämisen tuskan heiluriin, ja lopulta aamulla kuitenkin vain palaamaan takaisin ai niin -todellisuuteen. Ehkä siinä on koko ajan ollut se minulle tähän saakka mystinen syy, miksi juuri nukkumisesta tuli silloin masennukseni alussa niin vaikeaa. #

Joka tapauksessa tuossa piilee masennuksen viisauden siemen: on paljon raskaampaa pudota toistuvasti tiedottomuudesta takaisin karuun todellisuuteen kuin tiedostaa ja kärsiä jatkuvasti. Mieltä ei kannata viedä pois tuskasta, koska vääjäämättä edessä oleva paluu takaisin sen äärelle on pahempaa kuin jos ei olisi milloinkaan lähtenyt. (YMMV.) #

Vuosien kuntosalilla pakertaminen ei ainakaan sikäli ole mennyt hukkaan, että nyt keho osaa tehdä sarjat ihan itsekseen, vaikka mieli on ihan pirstaleina ja pystyy keskittymään vain kyynelten pidättelyyn. Onhan se tietysti aika vaarallista, mutta minulle vieläkin vaarallisempaa olisi sen takia nyt pysähtyä, koska sitten en enää pääsisi liikkeelle, ja kymmenen vuoden kokemuksesta tiedän, että vain liikkuminen parantaa oloani. #

Kunpa vain ei liikkumisen takia tarvitsisi syödä mitään, se se on sitten maailman tylsintä touhua. #

Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!