Olinpa ahkerana eilen, kävin mm. otattamassa passikuvan. Huomasin tuossa viime viikolla yhtäkkiä, että henkilökorttini vanhenee tässä ihan hetikohta, ja miliisin henkilökorttihakemussivu sanoi, että kuva saa olla korkeintaan puoli vuotta vanha. Ei minun naamani viiden vuoden takaisesta niin paljoa ole muuttunut, etteikö silloin otattamistani, vielä jäljellä olevista kuvista ihan hyvin tuntisi, mutta veikkaan, että byrokraatille ei olisi viisi vuotta vanhassa kortissa näkyvä naama kelvannut. #

Passi-Jani vuosimallia 2010
Passi-Jani vuosimallia 2010
Passi-Jani vuosimallia 2015
Passi-Jani vuosimallia 2015
 #

Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2025 taas näitä nyt otettuja. #

Muokkaukset #

2015-02-03 17.48.04 2015-02-03 17.48.04 #
Muuttumaton: Olinpa ahkerana eilen, kävin mm. otattamassa passikuvan. Huomasin tuossa viime viikolla yhtäkkiä, että henkilökorttini vanhenee tässä ihan hetikohta, ja miliisin henkilökorttihakemussivu sanoi, että kuva saa olla korkeintaan puoli vuotta vanha. Ei minun naamani <a href="http://mummila.net/marginaali/2010/02/01/blogeja-pukkaa/#postaus-11465" title="Marginaali: Blogeja pukkaa">viiden vuoden takaisesta</a> niin paljoa ole muuttunut, etteikö silloin otattamistani, vielä jäljellä olevista kuvista ihan hyvin tuntisi, mutta veikkaan, että byrokraatille ei olisi viisi vuotta vanhassa kortissa näkyvä naama kelvannut.Muuttumaton: Olinpa ahkerana eilen, kävin mm. otattamassa passikuvan. Huomasin tuossa viime viikolla yhtäkkiä, että henkilökorttini vanhenee tässä ihan hetikohta, ja miliisin henkilökorttihakemussivu sanoi, että kuva saa olla korkeintaan puoli vuotta vanha. Ei minun naamani <a href="http://mummila.net/marginaali/2010/02/01/blogeja-pukkaa/#postaus-11465" title="Marginaali: Blogeja pukkaa">viiden vuoden takaisesta</a> niin paljoa ole muuttunut, etteikö silloin otattamistani, vielä jäljellä olevista kuvista ihan hyvin tuntisi, mutta veikkaan, että byrokraatille ei olisi viisi vuotta vanhassa kortissa näkyvä naama kelvannut.
Poistettu: <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015 Lisätty: <img src="https://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="https://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015
Muuttumaton: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2025 taas näitä nyt otettuja.Muuttumaton: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2025 taas näitä nyt otettuja.
2015-02-03 17.47.40 2015-02-03 17.48.04 #
Muuttumaton: <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015Muuttumaton: <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015
Poistettu: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2020 taas näitä nyt otettuja. Lisätty: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2025 taas näitä nyt otettuja.
2015-02-03 17.46.02 2015-02-03 17.47.40 #
Muuttumaton: <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015Muuttumaton: <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2010.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2010" width="200" height="261" class="size-full wp-image-21525" /> Passi-Jani vuosimallia 2010 <img src="http://marginaa.li/wordpress/wp-content/uploads/2015/02/Passi-Jani-2015.jpg" alt="Passi-Jani vuosimallia 2015" width="200" height="260" class="size-full wp-image-21526" /> Passi-Jani vuosimallia 2015
Poistettu: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että se on vanha. Ja vuonna 2020 taas näitä nyt otettuja. Lisätty: Jälkimmäisen laatu on paskempi, koska digitoin sen kännykän kameralla kun en jaksanut kaivaa skanneria esiin. Ja silmälasit käskettiin tällä kertaa kuvaamossa ottaa pois, vaikka poliisiasemalla viereisen tiskin asiakkaalle sanoivat, että ei niitä tarvi heidän takiaan ottaa (edelleenkään). Juustosiivun verran läskiä on kummastakin poskesta lähtenyt ja yllä on eri vaatteet, muuten on ihan sama ukko. Ajattelin itse asiassa ensin vittuillessani panna samat vaatteetkin päälle kuin tuossa vanhassa kuvassa, mutta käytännön syistä piti sitten valita eri takki. Mutta viiden vuoden päästä voinkin sitten taas käyttää noita vuoden 2010 kuvia, kun eivät tuolla nyt otetulla kuvalla varustetusta kortista huomaa, että ne ovat vanhoja. Ja vuonna 2020 taas näitä nyt otettuja.